Oiskohan taas jo aika päivittää kuulumisia...

Kisakausi on korkattu kaksilla kisoilla. Ei ole helppoa pitkän tauon jälkeen: pompin ihan ihmeellisissä paikoissa koiran edessä, unohdan radan (mitä ei ole koskaan aiemmin tapahtunut pl. jotkut MM-karsinnat joskus lähes 10 v. sitten), unohdan kisakirjat kilpailupaikalle jne. Neljästä kisasta Orm ja Raivo saivat kumpikin yhden nollan, mutta mahtui sinne joukkoon pari muutakin rataa, mihin sai olla tyytyväinen.

Kohta pitäisi yrittää jatkaa kisaamista vähän paremmalla menestyksellä, sillä Raivolta puuttuu pitkän kisatauon takia edelleen pari nollaa kesän suurista koitoksista. No, tuplat on jo kuten myös voitto, joten paniikkia ei vielä ole. Kontaktit kun saisi kuntoon, niin ei olisi yhtään mitään hätää.

Tiri on kisatauolla vielä niin kauan kunnes sen massa pienentyy. Tällä hetkellä se on antibioottikuurilla, sillä joku (=Orm) oli tikannut sille reiän silmän viereen työpäiväni aikana. Tiri on nyt siirtynyt työpäivieni ajaksi koiraportin taa makuuhuoneeseen Raivon kanssa, ettei reikiä tule enempää. Orm-paralla taitaa aika käydä tosi pitkäksi työpäivinäni, ja sen takia se keksii vaihtoehtoista tekemistä nukkumiselle.

Arvo nosti tänään ensimmäistä kertaa jalkaa! (saattoi olla vain sattumaa)
Viikko sitten sille meinasi käydä köpelösti. Olin aamulla koirien kanssa Piiralla, ja sieltä kotiuduttuani olin vielä hetken kotona ennen töihin lähtöä. Onneksi olin kotona, sillä Arvo yritti ulostaa samalla kovasti itkien. Otin tulossaolleen pökäleen pois, suihkutin takapuolta suihkussa ja siirryin sohvalle tutkimaan mistä kiikastaa. Peräaukossa oli iso, terävä luunsiru poikittain, eikä se liikkunut mihinkään. Sain sen onneksi pois, ja Arvo lähti helpottuneena jatkamaan tarpeiden tekoa. Kylmäsi kyllä todella pahoin, kun mietin että se olisi voinut yrittää läpi jostain suolenmutkasta. Tai jos olisin jo ehtinyt lähteä töihin, A olisi yrittänyt tuntikausia pungertaa sitä ulos, kunnes peräaukko olisi revennyt. Aivan kamalat kauhukuvat! Nyt olen sitten reilun viikon vahtinut sitä silmä kovana, että vatsa toimii, olo on virkeä eikä mihinkään tee kipeää.

Tässäkö syyllinen - hevosenluu?

Arvo on agilityssä ehtinyt tekemään jo enemmän esteitä kuin on pitänytkään: kaikki kontaktiesteet on tehty useampaan kertaan, hyppyjä hypitty ja jopa musta käyrä putki opittu. Tosin puomin kontakti on näistä ainoa joka on tehty minun pyynnöstäni, kaikille muille esteille se ryökäle on vain karannut ilman lupaa, kesken leikkien. Se on kyllä ihmeellinen otus, sillä keinun omin päin suoritettuaan se olisi vain jatkuvasti halunnut sinne uudestaan (ja myös ehti tehdä sen toiseenkin kertaan), mustaan putkeen se yhtäkkiä ryntäsi ihan oma-aloitteisesti ja A:lle sen mielestä nyt vaan kuuluu kiivetä. Pitää yrittää pitää se paremmin hanskassa, ettei se vain satuta itseään, kun kerran mitään itsesuojeluvaistoa sillä ei näytä olevan. Toki on ihanaa että se näyttää pelottomalta pieneltä mieheltä, mutta ehkä me kuitenkin yritetään odottaa vielä useampia kuukausia ennen estetreenien aloittamista.

Tuleva maajoukkue-edustaja Suomi-paidassaan?

Muutama vko sitten oltiin Lägin Hallicupissa. Sain medimölleihin mukaani Torin, joka menikin oikein hyvin. Nopealla nollaradalla (ja nollalla yhteisellä harjoituskerralla) irtosi luokan voitto. Hirmuisen saalis minimölleissä oli lähempänä sataa kuin nollaa virhepistettä, mutta siihenkin olin tosi tyytyväinen. Virheet tulivat vain siitä, etten ohjannut sitä tarpeeksi hyvin. Intoa oli taas kuin pienessä kylässä :). Seuraavana maanantaina Raivo paranteli kylkijumeja ja otin Hirmuisen Niinun treeneihin. Se meni tosi hyvin, jäi oikein hyvä mieli. Se osaa itseasiassa aika paljonkin kaikkea, joten ei se ihan tyhmä ole.

Hirmuinen on kasvattanut myös riistaviettiään. Joku pönttö eläin oli tunkeutunut aidatulle pihalleni ja asettunut asumaan tontillani olevan vanhan talon alle. Hirmuinen kävi siellä useana kertana tsekkaamassa paikat, mutta tuomisena ei ollut muuta kuin muutama kirppu joka kerta. Yhtenä aamuna asukas ei ollutkaan sitten lähtenyt reissuun ennen aamulenkkiämme, ja rähinähän siitä syntyi. Sen jälkeen tuota asukkia (tai kirppuja) ei ole enää näkynyt, vaan tunkeilija päätti vihdoin etsiä itselleen rauhallisemman asuinpaikan. Hirmuisella kesti muutaman päivän ennen kuin se uskoi että asukki oli todella kadonnut: useampana aamuna se kiisi lenkiltä viimeiset sadat metrit hurjalla kyydillä talonalustan tsekkaamaan ja jätti meidän muut kuin nallit kalliolle. Nyt se käy edelleenkin siellä joka kerta pyörähtämässä, mutta samanlaista kiitoa sinne ei enää tarvitse mennä.

Tänään olen selaillut näyttelykalenteria. Ilmoitan Ormin todennäköisesti Raumalle toukokuun puolivälissä. Sille on pakko käydä se nauhanpala jostain hakemassa, että päästään mejäilemään voittajaluokkaan. Olen tavannut bc:n jalostustoimikunnan kasaamaa rotumääritelmää ja sen tulkintaa, enkä kyllä millään löydä Ormista mitään sellaista vikaa, mikä tuon ohjeen mukaan olisi jotenkin suuresti arvosanaa alentava. Aikalailla kaikin puolin se on ihan rotumääritelmän mukainen.

Samana päivänä arvostellaan myös parsonit, ja sinne pitäisi varmaan myös joku ilmoittaa. Tuomari on jenkeistä, joten laitoin sinne kyselyä tuomarin linjasta ja mieltymyksistä (koska ei huvita maksaa 30 euroa mistään muovinpalasesta täysin turhaan). Kuulemma jenkeissä tuo tuomari tunnetaan vähän pärstäkertoimen mukaan arvostelevana, mutta koska ollaan Suomessa, hänellä tuskin voi olla kovin suuria suosikkeja sen suhteen. Jos nyt jenkeistä ei mitään ihan ihmeitä kuulu, niin todennäköisesti mukaan ilmoitetaan Raivo (vastaa ainakin kokonsa puolesta jenkkikoiria, vaikka suomalaisten rinnalla näyttääkin pieneltä), Rocky (äiti, voisko sille keksiä jonkun paremman nimen, jos se jää luoksesi pidemmäksikin aikaa??) ja Hirmuinen (niin kaunis ettei voi olla pärjäämättä ;) ).

Voiko joku olla oikeasti näin Hirmuisen ihana? Unelmakoirani nro 2 (ykkönen on tietenkin H:n isänäiti Bim).