Tänään oltiin Ormin kanssa ihan ekoissa paimennuskisoissamme, tosin epävirallisissa sellaisissa. Ratakaan ei ollut ihan tavanomainen, mutta erilaisista porteista siinäkin piti kuljettaa, myös kujan läpi piti saada lampaat menemään.

Saatiin Ormin kanssa tosi hyvää treeniä taas hieman erilaisilla lampailla (eivät juurikaan olleet ihmisen luo tulossa ja liikkuivat aika liukkaasti). Mentiin toiselle portille asti poispäinajona. Eka portti ohitettiin niukasti, koska lampaat pääsivät liian pitkälle enkä enää saanut niitä oikealle linjalle. Toinen portti mentiin vielä poispäinajona, sitten siirryttiin lyhyeksi hetkeksi peruskuljetukseen kunnes taas kujan läpi poispäinajona. Sen jälkeen peruskuljetuksena loppuun saakka. Orm toimi aivan uskomattoman hienosti, ei kyllä pysty sen toimista mitään negatiivista sanomaan. Ihana pieni paimenpoika! :) Minun toiminnassani on vielä hiomista, sillä ihan en pysynyt niin rauhallisena kuin olisin halunnut, muutaman kohdan radasta olisin voinut tehdä huolellisemmin - ja mikä pahinta - unohdin aivan täysin kehua Ormia hienosta työstä radan aikana. Se olisi kyllä radan aikana muutamat kehusanat ansainnut, kun poispäinajokin sujui oikein mallikkaasti. Tehtiin rata lopulta sen verran hyvin, että voitettiin 11 koirakon aloittelevien koirien luokka.

Ormin veli Roihu loisti kokeessa myös, sillä Mari ja Roihu jatkoivat mallikasta paimennusta ja ottivat parhaat pisteet jo kilpailleiden luokassa. Hienot veljekset! Marille kiitos Ormin kuvauksesta.

Kuvia toissaviikon paimennuksista sekä tämän päivän kisoista