Huomenna koittaa vihdoin se päivä, jolloin mennään pitkästä aikaa kisaamaan. Kisataukoa on takana nyt pari päivää päälle 4 kk. Edellisen kerran kisattiin tammikuun puolivälissä Ahvenanmaalla, ja sitäkin reissua edelsi yli 2 kk kisatauko. Muistaakohan sitä enää edes miten toimia kisapaikalla?

Huomisissa kisoissa minun koirani edustavat neljäsosaa mini3-luokan osallistujista... Osallistujia on vain 12, ja niistä kolme on minun koiriani: Sani, Raivo ja Zora. Zoralle olen saanut jo puhuttua lainaohjaajaksi Pihlajamäen Sadun. Luigiillekin löytyi ohjaaja, kun Pihlajamäen Mira tarttuu sen ohjaksiin. Itselleni jää Sanin ja Raivon lisäksi ohjattavaksi enää siis Tiri. Lantti ei dopingvaroajan takia osallistu ja Kikun kepit ei suju, joten sekään ei ole listoilla. Koskakohan olen viimeksi Lägin kisoissa kisannut vain kolme starttia?

Huomenna pitää ilmoittautua myös Stadi Gamesiin. Ilmoittaudun vain toiselle päivälle, kun muuten menee koko viikonloppu reissussa. SM-kisoihin Sanille ja Raivolle tullee näin ollen vain kolme starttia alle, mutta uskoisin sen riittävän.

Tänään vietin aamupäivän Vermossa paikallisraveissa tuomariston sihteerinä. Melkoisesti oli radalla taas vauhtia ja vaaratilanteita, kun paljon vähemmän kilpaa ajavia starttasi samoissa lähdöissä. Itselläni menee raviajolupa vanhaksi parin vuoden kuluttua. Pitäis saada jostain hevonen lainaksi, että saisi taas siirrettyä kortin vanhenemista kymmenellä vuodella... Ilmeisesti sen saa kyllä pidettyä voimassa myös käymällä jotain kursseja. Pitää soittaa Hippolaan, sillä olisi tylsää antaa kortin mennä vanhaksi, kun sitä voi vielä vaikka eläkepäivillä haluta hevosen ja alkaa ajamaan kilpaa ;).

Sain vihdoin purettua viime viikonloppuna ottamani kuvat. Tässä maistiaisia:

tiri_ui.jpg

kiku_juoksee.jpg

kiku_leikkii.jpg

orm_kiku.jpg

orm_juoksee.jpg

sani_makaa.jpg

pamppu.jpg

Kaikki kuvat löytyvät osoitteesta: http://s237.photobucket.com/albums/ff36/kirinlauma/toukokuu08/