Pitkään odotettu Ahvenanmaan reissu on nyt takanapäin. Nollia ei tullut, mutta reissu oli silti oikein onnistunut.

Laivareissut sujuivat molempiin suuntiin oikein hyvin, sillä kaikki koirat osasivat käyttäytyä oikein hyvin. Menomatkalla kun palasimme syömästä, Orm nukkui häkissää jalat taivasta kohti, joten se osaa näköjään rentoutua missä vain.

Majoituimme kuuden hengen mökissä, jossa oli mukavasti tilaa kahdelle ihmiselle ja neljälle koiralle. Luksusta oli, että koirat pystyi päästämään vain ovesta pihalle pissalle, eikä tarvinnut kuljetella niitä hihnoissa pitkin hotellin käytäviä.

Minä en juossut kuin kaksi starttia, molemmat Ormin kanssa. Mari sai sitten juosta minunkin edestäni Sania ja Kiihkoa ohjatessaan. Kiku oli heti elämänsä ensimmäisessä startissa palkinnoilla vitostuloksella. Harmittava virhe renkaalta!

Ormin kanssa jätettiin lauantain eka rata väliin, sillä siinä oli ihan kaikki meille vaikeat esteet (muuri, pussi, rengas, keinu, kepit). Toiselle radalle sitten startattiin, vaikka silläkin oli pussi, rengas ja kepit. Rata meni yllättävän hyvin, sillä saatiin ainoastaan viisi virhepistettä! :) Tuo harmittava vitonen tuli siitä, että Orm oli hakemassa putken väärää päätä, ja kun korjasin sen, se pyörähti oikean putkenpään edessä kiellon arvoisesti. Pussin Orm meni hitaasti mutta varmasti. Vauhti ei muutenkaan päätä huimannut, mutta alle ihanneajan mentiin silti reilusti.

Sunnuntain radalle startattiin myös, vaikka siellä olikin rengas, kepit ja pussi. Kepeille tultiin kovasta vauhdista, joten en ehtinyt Ormia oikeaan väliin törkkäämään, siitä vitonen. Sen lisäksi sain sen vedettyä viimeisestä esteestä ohi, joten kokonaistulokseksi kymppi + sekunti yliaikaa. Radasta jäi kuitenkin tosi positiivinen fiilis, sillä tuli sellainen tunne, että kyllä tuosta koirasta vielä jotain tulee, jos se tällaisella harjoittelulla meni jo näin hyvin. Eihän se mikään sellainen eri suuntiin sinkoileva pallosalama ole kuin jotkut, mutta minulla on vakaa usko siihen, että nopeus tulee kyllä riittämään kunhan saadaan varmuus ja esteosaaminen kohdalleen. Mutta Ormin kisaura käsittää nyt siis kaksi starttia ja kaksi tulosta - ei ollenkaan pöllömmin!

Kikun parhaaksi tulokseksi jäi tuo ekasta kisasta saatu vitonen. Kikukin kaipaa vielä rutkasti lisää estevarmuutta ja varmuutta ylipäätään. Sannimaaria oli meno päällä joka radalla, mutta tulos tuli vasta viimeiseltä. Lisää treeniä kaivataan edelleen ja puomin kontaktin kanssa pitää jotain tehdä...

Kikun ja Ormin kisaura on sitten korkattu. Nyt treenataan vähän lisää ja mennään kisaamaan kun osataan enemmän - toivottavasti helmi-maaliskuun taitteessa.