Bim on jo pidemmän aikaa ollut täysin normaali: pää suorassa eikä harha-askelia. Se on käynyt jo viime sunnuntaista lähtien ihan normaaleilla lenkeillä.

Ihanaa, että saatiin Bim vietyä silloin Lohjan Pieneläinklinikalle, jossa osaava eläinlääkäri osasi nimetä vaivan ja kertoa, että suurella todennäköisyydellä koiran pitäisi parantua. Itse olin nimittäin silloin ihan varma, että Bim ei enää tule toipumaan kaiken sen oksentelun ja hoipertelun jälkeen. Onhan se jo lähes 14-vuotias, joten sitä pitää jo vähän varautua siihenkin, että jonain päivänä siitä joutuu luopumaan.

Tiistaina minulla oli treenien vetovuoro hallilla, ja jäimme sen jälkeen äitini kanssa treenaamaan vielä Tirin, Ormin ja Kiihkon kanssa. Kaikki olivat täynnä intoa, mutta treenit pidettiin todella lyhyinä, ja kunkin kanssa treenattiin vain muutamaa asiaa. Tiri pääsi tekemään kontakteja kontaktikapistuksella, putkeenlähetyksiä ja ohjauskuvioista jaakotuksia ja saksalaisia. Kiihko pääsi tekemään kontakteja (joita se muuten hakee rasittavissa määrin!) ja verkkokeppejä. Orm pääsi myös verkkokepeille, jonka lisäksi sen ohjelmaan kuului kontaktitreenit kontaktikapistuksella sekä putkeenlähetyksiä. Vielä on paljon treenattavaa jokaisen kanssa...