Tänään oltiin koirien kanssa ekaa kertaa ulkokentällä treenaamassa. Oma oloni ei ollut paras mahdollinen (limaista yskää, kurkkukipua, päänsärkyä muttei kuumetta tai nenänniistelyä), mutta ajattelin että pakko on koirien kanssa jotan tehdä, etteivät vallan tylsisty.

Treenattiin kaikkien (Bim, Raivo, Sani, Kiku, Orm) kanssa kontakteja ja erityisesti valsseja niiden alla. Bimiä lukuunottamatta muut pääsivät treenaamaan myös keppejä. Raivo ja Sani treenasivat sisäänmenoja ja takaaleikkauksia kepeille eri kulmista. Raivo menee kepeille lähes mistä kulmasta vain. Ainoastaan silloin tuli vähän ongelmia, kun lähetin sen kepeille niin, että olin itse "ulkopuolella" (eli esim. keppien väärällä puolella puolivälin paikkeilla lähetin sen kepeille olemalla itse koiran oikealla puolen). Pitää muistaa treenata sitäkin. Sani ei kauheasti keppejä hae, mutta targetin avulla saatiin muutama onnistunut suoritus eri kulmista. Ormin ja Kikun kanssa on vielä paljon treenattavaa, mutta itse asiassa ne hakivat keppejä yllättävän hyvin treenimääriin nähden.

Treenien jälkeen käytiin vielä lenkillä, sen jälkeen tultiin takaisin kotiin syömään ja nauttimaan päiväunista. Oma olo parani kummasti, kun nautin astmapiipusta tömpsyjä päivän mittaan. Päivällä tuntui samalta kuin sen keuhkotulehduksen alkuvaiheessa, joten aloin jo pelätä, että sama tauti on uusimassa. Ehdin jo laskemaan, että siinä jäisi SM-kisat väliin... No, tämä nykyinen olo taitaa onneksi/toivottavasti olla vain joku jälkiseuraamus viikonlopun palelusta.