Tälle viikonlopulle olisi ollut paljon ohjelmaa: Lägin koulutusohjaajakurssi Mia Laamasen johdolla sekä parsoneiden tehotreeniviikonloppu Turussa Janita Leinosen ja Jaakko Suoknuutin opissa. Päätin kuitenkin valita Friskies Cup -loppukilpailun, johon meillä oli Raivon kanssa paikka osakilpailuvoiton ansiosta. Olisi ehkä kannattanut valita tuo tehotreeni...

Päivä alkoi hyppyradalla. Sani otti radalta vitosen, sillä kepeillä rytmi meni sekaisin, ja se tuli kesken pois. Kepeille olisi ehdottomasti saatava lisää vauhtia, sillä me annetaan hitaalla pujottelulla varmaan sekunti tai kaksi tasoitusta muille. Muuten rata meni mielestäni ihan hyvin, ja Sanin vauhtikin oli ihan kohtuullinen. Raivon kanssa eniten jännitti se, miten se uskaltaa Purinalla liikkua. Vielä viime vuoden syksyllä Purina oli sille paikka, missä se ei ollut oma itsensä. Se jotenkin ahdistui siitä, että radan pitkällä sivulla oli kauhea lauma ihmisiä ja koiria, ja muutaman kerran se vain seisoi keskellä rataa häntä alaspäin, liikkumatta mihinkään. Keväällä se meni jo ihan hyvin Purinallakin, ja myös MM-karsinnoissa se uskalsi suorittaa rataa, vaikka siellä onkin ihmisiä ihan joka puolella. Ensimmäisellä radalla Raivo liikkui tänään ihan hyvin, mutta onnistuin saamaan sen yhdestä esteestä ohi. Ilmeisesti oma rintamasuuntani oli sinne minne juoksin, kun olisi pitänyt kääntää sitä sinne minne Raivon piti mennä... Tuloksena siis vitonen.

Päivän toinen rata oli varsinainen Friskies Cupin ensimmäinen karsintarata. Raivo teki jälleen saman mitä se on joskus ennenkin tehnyt, eli säntäsi kepeiltä putkeen; tällä kertaa malttoi sentään pujotella loppuun asti... Katsoin jo rataantutustumisessa, että putki on melko lailla turhan lähellä, mutta en sitten ottanut Raivoa haltuun keppien jälkeen, ja varmaan vartalokin taas sojotti suoraan sinne putken suuntaan... Raivolle siis hyl, eikä asiaa lopulliseen finaaliin. Jatkettiin rata kuitenkin loppuun saakka, eikä Raivo varmaan edes huomannut, että tuli hyllytettyä. Rata sujui tosi hyvin ja myös kontaktit olivat loistavat. Myös vauhti oli aivan kohdallaan, eikä Raivoa hirvittänyt radalla enää ollenkaan. Paras palkinto minulle oli se, että Raivo oli radan jälkeen aivan mielettömän onnellisen oloinen. Se vaikutti ihan siltä, että se oli itsekin todella ylpeä itsestään, kun oli saanut kasattua itsensä ja uskalsi paahtaa jännittävässä paikassa täysillä. Ihana koira!

Sanin kanssa startattiin radalla viimeisenä, ja tiedettiin, että tulostaso oli sellainen, että meillä oli täydet mahdollisuudet voittoon (ja valionarvoon). Alku menikin ihan hyvin ja myös puomin kontakti onnistui tällä kertaa todella selvästi. Sitten tapahtuu jotain uskomatonta: Sani irtoaa putkeen keppien jälkeen juuri kuten Raivokin! Sani, joka ei koskaan irtoa esteille kovin omatoimisesti... Se siitä nollavoitosta.

Päivän tuomarina oli Pertti Siimes, ja molemmat radat olivat juuri sellaisia, joista minä tykkään. Molemmilla radoilla pääsi itse liikkumaan kunnolla, mutta ne vaativat koko ajan ohjaamista, ja niissä oli sen verran kiemuraa, että Saninkin tyyppisillä koirilla oli mahdollisuus pärjätä. Molemmilla radoilla oli tiukempia kohtia, jotka vaativat tarkkaa ohjaamista, mutta nuo paikat oli silti täysi mahdollisuus selvittää, kunhan vaan itse oli hereillä. Medejä en ehtinyt seuraamaan, mutta molemmissa luokissa katsoin maksien suoritukset, ihan jo tulevaisuuttakin ajatellen...;) Ekalla radalla näki kolmessa kohtaa jaakotuksia useamman ohjaajan toimesta. Eipä tullut minulle mieleenkään, joten pitää jatkossa yrittää tutustua rataan vielä monipuolisemmin. Tosin ensin varmaan pitää harjoitella niitä jaakotuksia treeneissä...

Otsikosta huolimatta päivästä jäi itseasiassa tosi hyvä mieli. Radat olivat niin mukavia, että niitä olisi halunnut juosta useammankin. Lisäksi Raivon olemus kisojen jälkeen oli jotain sellaista, mitä toivottavasti näen vielä usein.