Viime yö meni baarissa vesilinjalla, joten unta tuli nautittua ennen tämän päivän kisoihin lähtöä vain 1,5 tuntia. Lisäksi eiliset iltanokoset jäivät ottamatta, kun laitoin asiat tärkeysjärjestykseen ja unien sijaan päätin laittaa itselleni pidemmät kynnet. Aamutoimet sujuivat tänään ennätysvauhdilla: herätysklo soi 06.15 ja auto starttasi pihasta klo 06.28. Uusi ennätys!

Ensimmäisestä kisasta otettiin Raivon kanssa hylly, kun se livahti täysin odottamattomassa kohdassa putkeen ilmeisesti minun pienoisen hartialiikkeeni takia.

Toisessa kisassa mukana olivat sekä Sani että Raivo, jotka molemmat tekivät puhtaan radan. Sanille tuli yksi tosi pitkä kaarros, joka vei aikaa, mutta sijoitus oli yli 60 koiran joukossa kuitenkin kahdeksas. Tuo kaarros tuli kohdassa, jossa U-putken suulta näkyi hyppy, jonne Sani hakeutui. Meille on ennenkin tullut vastaavissa kohdissa pitkiä kaarroksia, joten pitää yrittää jatkossa muistaa tuo asia jo rataantutustumisessa. Raivo hyppäsi kaikilta kontakteilta, mutta virhettä niistä ei kuitenkaan annettu. Nollalla sijoituttiin toisiksi yli 60 koiran joukossa.

Kolmannella radalla oli taas vain Raivo. Päätavoitteena oli tehdä kontaktit kunnolla, ja ne myös onnistuivat. Saatiin nolla ja sijoitus neljäs taas yli 60 koiran luokassa. Samalla tuli hankittua se odotettu tuplanolla. Raivolta puuttuu nyt yksi nolla (voi olla myös hyppäriltä) ja Sanilla on kaikki kasassa SM-kisoja ja MM-karsintoja varten. Kaksikko taitaa taas vaihteeksi jäädä kisatauolle, vaikka vastahan ne kisatauolta palasivatkin.

Olen tosi tyytyväinen tämän päivän saldoon. Ilmeisesti pitää lähteä kisoihin useamminkin lähes suoraan baarista, niin on riittävän rento olo hyvien tulosten tekemiseen (vaikka pelkällä vesilinjalla baarissa olinkin).

Tänään kävin illansuussa vielä treenaamassa. Sani ja Raivo tekivät muutaman toiston kontaktiesteillä. Lantti, Kiku ja Orm treenasivat huomista ajatellen keppejä, kontakteja ja pientä radanpätkää.

Ja nyt nukkumaan, että jaksetaan huomenna jatkaa nollajahtia ;).