Tänään oli Purinalla SM-kisoihin tähtäävien parsonkoirakoiden treenit. Kouluttajina olivat Mia Laamanen ja Seppo Savikko, jotka kouluttivat molemmat omilla kentänpuoliskoillaan. Me olimme Raivon kanssa Mian koulutuksessa. Lisää pitäisi kuulemma saada draivia niin ohjaajalle kuin koiralle. Se on toisaalta ollut jo ihan tiedostettu ongelma, eli etenkin Raivon kanssa ohjaamiseni on aina tosi löysää. En tiedä mistä johtuu? Lisäksi Raivoa pitää kuumentaa kunnolla ennen radallemenoa ja opettaa sille joku "kuumenemissana". Treenien loputtua tein muutamia esteitä myös Kikun kanssa Raivon ja Ormin odottaessa radan reunalla. Orm taas alkoi järsimään hihnaansa, johon Mia kommentoi, että se pitäisi opettaa odottamaan vuoroaan vapaana maaten. Siinä taas lisää työsarkaa...;)

Treeneissä mukana oli myös Pihlajamäkien 10-viikkoinen Nero, joka osaa jo mennä maahan, odottaa paikallaan, kierähtää jne. Taidan viedä Ormin Pihlajamäille opetettavaksi...

Eilen minun piti mennä treenaamaan ennen kuin menin isäni luo lenkille, mutta laiskuus iski. Käytiin siis vain pitkällä lenkillä, jonka jälkeen menin hallille vetämään treenejä. Huomenna olisi tarkoitus mennä ulkokentälle treenaamaan. Tiri on ollut torstaista lähtien minulla, joten se saakin sitten ennätykselliset kahdet treenit neljän päivän sisään. Pitäis varmaan treenata vähän useammin, niin pääsisi joskus kilpailemaankin.