Eilen treenattiin pihalla niin, että kontaktikapistus oli keskellä, sen edessä toisella puolen hyppy ja toisella yksittäinen pujottelukeppi. Treenattiin koirien kanssa kontaktikapistuksella niin, että toisen puolen kontaktilta lähetin ne kepin kiertoon ja toisen puolen kontaktilta siivekkeen kiertoon. Tätä silmukkamallia toisettiin jokaisen kanssa jonkin aikaa niin, että kontaktitoistoja tuli toistakymmentä.

Kaikki menivät hyvin. Bim innoissaan kuten aina, Raivo teki aivan mahtavat kontaktit jälleen kerran ja lähti siivekkeen kiertoon poispäinkäännökselläkin tosi mallikkaasti. Kiihko teki kanssa hyvät kontaktit, tosin jarruttaa vähän aiemmin kuin Raivo. Kiku irtosi siivekkeen kiertoon niin mallikkaasti, että kävi samalla välillä kiertämässä kauempana olleen sähkötolpan... Ormin kanssa kontakteilla on vielä hiomista, sillä oikein kovasta vauhdista se ei ensin osaa pysähtyä kontaktille, vaan tulee maahan asti ja siitä sitten venyttää toisen takajalkansa kontaktille. No, ainakin se tietää, missä jalan kuuluisi olla... Kierrot menivät silläkin hyvin, tosin poispäinkäännöstä en vieläkään saa onnistumaan kuin hitaasti ja tarkasti ottaen.

Ennen kuin lähdin punttikselle, treenattiin sisällä vielä istumista ja maahanmenoa. Territ tekivät sen hienosti, mutta Orm ei muistanut, mitä em. sanat tarkoittavat. Pitäiskö treenata useammin? Sen jälkeen oli vielä makupalojen etsimistä, kun heittelin makupaloja ympäri olohuoneen ja eteisen seinustoja. Orm ei tainnut saada niistä yhtään, kun territ loistivat siinäkin.