On se ihmeellistä, miten ihminen voi tulla onnelliseksi pienistä asioista. Tänä iltana on hymy ollut herkässä, kun Bim suostui syömään keitettyä lampaansydäntä. Se on aika lailla paastonnut tässä viime päivät, joten onneksi kävin perjantaina varmuuden vuoksi ostamassa sille apteekista Nutri-Plus -ravintogeeliä, jota olen tunkenut sen suuhun parin tunnin välein. Lisäksi olen syöttänyt sille ruiskulla lihalientä. Vettä se juo itsekin, joten onneksi kuivumisesta ei kai tarvitse niin kauheasti huolestua. Meno ei ole enää ihan yhtä hoipertelevaa eikä pää yhtä vinossa kuin torstaina, mutta eihän se vieläkään kunnossa ole. Toivottavasti kuitenkaan ei ihan sitä kolmea viikkoa mene toipumisessa.

Purinalla treenaamassa

Iloa sai tänään myös treeneistä Purina Areenalla. Raivo meni mielestäni tosi hyvin. Parsoneiden valmennusryhmän treenien jälkeen jäin kouluttamaan viittä mölliparsonkoirakkoa, jotka kaikki - niin koirat kuin ohjaajatkin - olivat tosi taitavia tulevia agilitylupauksia.

Valmennusryhmän treenien teemana oli irtoaminen esteille. Treenattiin taas kahdella eri radalla, joissa ensimmäisellä oli hyppyesteitä, joille koira piti heittää hieman kauempaa poispäinkäännöksellä. Raivolla ei ollut niissä mitään ongelmaa, vaikka muistaakseni ei sellaisia olla koskaan harjoiteltukaan. Toisella radalla koira piti lähettää muurille ja puomille melko kaukaa. Puomin vieressä ei päässyt itse kulkemaan muiden esteiden takia, joten koiran piti osata suorittaa kontakti itsenäisesti. Tuossa kohdassa meillä ei myöskään ollut mitään ongelmia. Ongelmia oli sitten parissa välistävedossa, joissa olin myöhässä (minäkö myöhässä, ei kai??). Edelleen pitää treenata välistävetoja sekä käännöksiä hyppyjen päällä.

Sain myös kouluttajilta vinkin antaa Raivollekin tuota Nutri-Plus -geeliä tai Nutrisal-liuosta (tai sitten ihan vinttikoirien palautusjuomaa) pidempien kisapäivien aikana, jos sillä vaikka saisi lihasten jumiutumista helpotettua. Ahvenanmaalla nimittäin huomasi, että perjantaina ennen kisoja se oli lihaksistoltaan täysin kunnossa. Lauantai-iltana kisojen jälkeen hieroin sen taas, ja silloin se oli aivan kuin eri koira - kireyttä joka paikassa. Lämmittelyt ja jäähdyttelyt oli varmasti tehty kunnolla, joten joku sillä vaan ne lihakset aina vetää kireiksi. Ensi viikolla on taas onneksi käynti Piiran luona. Sitä ennen pitää vielä itse yrittää sitä hieroa, ettei Piiran tarvitse keskittyä hieromiseen, vaan voi myös käyttää osteopaattisia otteita.

Omien treenien jälkeen oli sitten vuorossa treenien veto möllitason koirakoille. Kaikki menivät niin hienosti, ettei kenelläkään varmasti kisauran aloittaminenkaan ole kaukana. Ryhmän kanssa tehtiin muutama kuuden-seitsemän esteen ohjausharjoitusrata, ja vaikka kuviot eivät mitään möllitasoisia olleetkaan, kaikki selvisivät vallan mainiosti. Vaikka aamulla aikainen herätys harmittikin, niin treenien jälkeen oli tosi hyvä mieli, kun näki niin hienoja suorituksia.

Treeneissä mukana oli mm. Raivon tytär Raisu. Aivan mahtava pakkaus! Hieman jäi harmittamaan, ettei aikanaan Raisua pidetty... Raisu on sellainen kompaktin kokoinen miniparson, ja vauhtia on aivan kauheasti. En varmasti kauheasti valehtele jos väitän, että kyseessä on yksi nopeimmista näkemistäni parsoneista. Raisu ei välttämättä ole luonteeltaan mikään maailman helpoin tapaus, mutta onneksi se pääsi kokeneeseen perheeseen. Ja tietenkin ihanaa on myös se, että se on kokeneilla agilityihmisillä, joten Raisun vauhtia päästään toivottavasti ihailemaan kilpakentilläkin vielä moneen otteeseen :). Raisun nähtyäni olen entistä vakuuttuneempi, että haluan vielä joskus Raivon ja Tirin pennun. Raivoa on Tirille suunniteltu sulhoksi muutenkin, joten ihan pelkästään agilitykoirien saamiseksi ei niitä tietenkään yhdistetä. Mutta mikäs sen mukavempaa, jos tuloksena olisi myös turbovauhtisia agilityparsoneita;). Tosin luonteeltaan niistä voi tulla sen verran haastavia, että niitä ei uskalla myydä kenellekään...

Autoista ei iloa

Ostin ennen Ahvenanmaanreissua itselleni uuden hienon auton. Auto on saman merkkinen ja mallinen ja vieläpä samaa vuosimalliakin kuin tuo vanha ihana broncoseni. Uudella autolla en kuitenkaan vielä kauheasti ole viitsinyt ajella, kun siihen pitää vaihtaa perään yksi tiiviste ja öljyt (tuo asia oli tiedossa jo ostohetkellä). Vanhassa on katsastus voimassa vielä juhannukseen saakka, joten olen ajellut sillä. Muuta vikaahan siinä ei ole, kuin että toinen takajousi on irti. Tähän mennessä se ei ajossa muuten ole haitannut, kuin että kovaa töyssyihin ajettaessa auto on vähän epävakaa, ja pitää pitää ratista kunnolla kiinni että pysytään tiellä. Tänään kävin sillä Purinalla, ja takaisin päin tultaessa jokainen töyssy tuntui siltä, että nyt ei ole kyllä mitään joustoa enää missään. Ihan kuin ajaisi jollain vanhoilla puupyöräisillä vankkureilla. En tiedä oisko siellä nyt toinenkin jousi irronnut tai jotain tapahtunut myös iskareille. Peräpää näyttää myös hieman taas laskeneen alemmas. Lisäksi sain pitkästä aikaa takaluukun auki (se on vajonnut vinoon jousen irtoamisen jälkeen), ja jotenkin puskurin yläpuolella oleva muovisuojus näytti kahdesta kohtaa painuneelta/ylösnousseelta. Hieman jännitti kotiin ajettaessa, että tippuuko koko perä jonnekin moottoritielle. Pitää varmaan yrittää kurkkia auton alle taskulampun valossa ennen kuin lähtee aamulla töihin. Tosin autossa on vielä ainakin 70 litraa bensaa, joten pitäisi saada ne tuhlattua ajamalla, ettei tarvitse alkaa niitä imemään pois ennen kuin jättää sen seisomaan.

Huh, tulipas paljon tekstiä. Nyt on hyvä hetki alkaa nauttia iltapalasta: vastapaistettua omenapiirakkaa ja vaniljavaahtoa. Nam!