Tänään käytiin koirien kanssa ulkokentällä treenaamassa. Ennen treenejä käytiin tekemässä alkuverryttelylenkki, jonka aikana pysähdyttiin pienelle sorakuopalle uimaan (koirat siis uivat, minä en). Ormilla oli kova kiinnostus mennä sorakuopan toiselle laidalle, koska se oli sitä mieltä, että siellä oli jotain kiinnostavaa. Jotain siellä olikin, sillä Kikukin meni avuksi ja söi jonkun piipittävän olennon. En tiedä mikä se oli, sillä niin nopeasti se meni Kikun kurkusta alas.

Sanin kanssa treenattin sylikäännöstä, jossa saatiinkin useampi onnistunut toisto molempiin suuntiin. Lisäksi otettiin puomia. Raivo pääsi hinkkaamaan kontakteja, jotka sujuivat kuten treeneissä aina: erinomaisesti. Kikun kanssa tehtiin eteenlähetystä kahdella suorassa linjassa ja niiden päässä poikittain olleella kolmannella esteellä. Lisäksi otettiin keppejä.

Ormin kanssa tehtiin samaa eteenlähetystä kuin Kikunkin kanssa. Lisäksi Orm joutui treenaamaan meille niin vaikeita sylkkäreitä. Aluksi se taas pyörähti väärään suuntaan, mutta yhtäkkiä sillä sanoi joku päässä "naks", ja sylkkärit alkoivat sujumaan. Saa nähdä onko se pysyvä olotila. Keppejä treenattiin myös, ja ne sujuivat molemmin puolin. Nyt uskallan kyllä kisoissakin ottaa ne vasemmalta puolen jos tarve vaatii. Kerran jäi "väärältä" puolelta pujoteltaessa vika keppi kiertämättä. En oikein ymmärrä mistä sekin johtui, sillä lelu oli pari metriä keppien edellä odottamassa kuten aina. En siis alkanut kaivamaan mitään taskuista tms. Lisäksi minulla oli sen verran etäisyyttä keppeihin, etten mielestäni tönäissytkään sitä kepin ohi. Pitäisi varmaan videoida niin tietäisi, sillä tuo ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta. Kaiken kaikkiaan kaikki koirat toimivat hyvin, joten hyvä mieli jäi treeneistä tänäänkin. Perjantaina pitäisi sitten tehdä joku pieni ratatreeni la ja su kisoja ajatellen.