Tänään olin herätessäni hyvin pettynyt: ei jälkeäkään luvatusta lumimyräkästä. Tosin jo klo 03 nukkumaan mennessäni ilma näytti niin seesteiseltä, ettei myräkän puuttuminen yllättänyt.

Aamutoimien jälkeen suunnattiin koirien kanssa ensin lenkille ulkokentän maastoihin ja sitten hallille treenaamaan. Ohjelmassa oli vauhtiympyrää ja takaaleikkausharjoitus. Äitini tuli mukaan myös, joten oli oikeaoppisesti palkkaaja mukana vauhtiympyrälle.

Ensin tosin kehiin pääsi Raivo, joka keskittyi pelkästään kontakteihin. On se hassua nähdä, kuinka pienen koiran päästä voi ihan kuulla raksutusta, kun se miettii asioita. Lantti pääsi katsomaan Raivon treenausta ja ihan selkeästi katsominen sai senkin pienet aivosolut raksuttamaan. Mä uskon siihen, että jotkut koirat voivat oppia asioita ihan vain katsomalla - oppihan Raivokin kepit niin. Lantti pääsi myös vauhtiympyrälle, jossa se yritti aluksi etenkin putken jälkeen hakeutua äitini luo. Tarpeeksi kun palkattiin, se meni lopulta aivan hurjaa vauhtia ihan itse esteitä hakien.

Tirin vauhtiympyräharjoitus meni kuin vettä vaan, vaikka kuinka vedätin. Se on kyllä kovasti kehittynyt esteiden itsenäisessä hakemisessa. Takaaleikkaustreenikin meni hyvin. Tirin kanssa otettiin myös juoksukontakteja. Kiihko meni hyvin ja vauhdilla äitini kanssa. Äidillä on sunnuntain kisoissa kaksi oikein hyvää, viimeistä nousunollaa hakevaa koiraa (Lantti ja Kiku), joten sietäisi ainakin toisella tehdä nolla ;).

Sani pääsi myös vauhtiympyrälle. Kauheasti se ei irtoa, mutta enää ei sen kanssa treenaamiseen jaksa niin kovasti keskittyä, kun se on uransa kanssa jo vähän jäähdyttelyvaiheessa. Kun nyt sen vikan valionollan saisi vielä joskus... Sitten se voisi jäädä satunnaiskisaajaksi ja mielenvirkeystreenaajaksi.

Orm meni vauhtiympyrää hyvin. Kun siirryttiin sen kanssa takaaleikkauksia treenaamaan, ongelmat alkoivat. Kyllä se lopulta kesti koko leikkaustreenin, mutta kieltämättä vähän vaikeaa oli. Toisaalta se irtosi rohkeasti edelleni, mutta sitten kun se irtosi, se ei enää kääntynytkään. Että voi olla vaikeaa... Kovasti on vielä treenattavaa.

Hirmuinen pääsi treenaamaan eteenlähetystä, takaaleikkauksia ja A:n juoksukontaktia. On se aika ihana pikkuinen, vaikkakin vähän turhan äänekäs. Kovasti se hakee esteitä itse, mikä on pelkästään positiivinen asia. Kovasti toivoisin, että siitä tulisi sellainen Bimin tyylinen menijä, vaikka silloin varmasti saakin ajoittain hakata päätään seinään hallintaongelmien takia. Lelujen suhteen se muistuttaa kovasti Bim-mummoaan, sillä palkkana vinkulelut voittavat vetoleikit 10-0.

Treenien jälkeen mentiin vielä Inkooseen lenkille. Kotiin palasin väsyneiden ja likaisten, mutta onnellisten, koirien kera.