Otsikon mukainen summa + rapiat päälle meni tänään eläinlääkäriin. Olisi varmaan pitänyt mennä jollekin lehmälääkärille niin olisi selvinnyt ainakin puolet halvemmalla, mutta pitihän sitä hakea vanhukselle parasta mahdollista hoitoa. Bimiltä nimittäin poistettiin toisen takajalan kintereestä peukalonpään kokoinen kasvain nukutuksessa. Toimenpide meni hyvin, ja viikon kuluttua sitten saa patologin lausunnon siitä, oliko kasvain pahanlaatuinen. Hyvin todennäköisesti se on, joten sitä ei nyt sitten yhtään tiedä, kuinka kauan yhteistä aikaa on vielä jäljellä.

Bimin paino on pysynyt edelleen samana kuin aiemmin, 10,6 kg. Mielestäni paino on yllättävän korkea, kun ottaa huomioon, että se on sutjakassa kunnossa ja lihaksia on vanhemmiten kuitenkin lähtenyt. Ehkä se on vaan isoluinen kuten emäntänsä ;). Sydämestä kuului joku pieni sivuääni, muttei mitään hälyttävää.

Tässä päivässä oli jotain hyvääkin, sillä kun tulin kotiin, eli meitä jo pitkään terrorisoinut hiiri mennyt vihdoin loukkuun. Loukussa ei ollut edes mitään syöttiä, sillä tuo kiero kaveri oli aina aiemmin käynyt vain syömässä syötit loukun laukeamatta. Nyt taisi sitten liian epätoivoisesti etsiä syötävää loukun uumenista. Raivo hoiti taas hiirikoiran virkaa ja pelottomasti kävi noukkimassa hiiren loukkuineen komerosta. On se hassu!

Eilen oltiin kentällä treenaamassa. Raivo sai treenata lainaohjaajansa Liisan kanssa piirimestaruuskisoja varten. Itse en piirimestaruuksiin pääse, kun Vermossa on samana päivänä Derby-ravit, jossa olen kukittamassa voittajia. Treenit menivät hyvin, joten hyvillä mielin voi päästää Raivon vieraisiin käsiin :). Sanillekin löytyi lainaohjaaja (Pihlajamäen Satu), mutta Sani ei pääse kisaamaan piirimestaruudesta, sillä se asuu pääsääntöisesti äitini luona Varsinais-Suomen puolella. Sanin tavoitteena on sitten vain ottaa tuplanolla ja tehdä joukkuekisassa hieno nollarata.

Minulla on huomenna paluu arkeen, sillä lähden johonkin meidän yritysmyynnin kick-off -tilaisuuteen, joka kestää torstaiaamusta perjantaipäivään. Kun sieltä palaan, on edessä lähtö Lägin leirille, jossa menee koko viikonloppu. Eipä sitten ehtinyt loman aikana tekemään mitään niistä asioista, mitä listalla oli... Onneksi on vielä viikko + 2 päivää jäljellä syksyksi.