Tänään käytiin koirien kanssa isäni luona pitkällä lenkillä. Bim oli Inkooseen pääsystä niin onnessaan, että se kulki lenkillä kuin mikäkin nuori pentu. Edes kuuma sää tai taas kerran vähän pidempi lenkki ei sen vauhtia hiljentänyt. Lenkkeiltiin pääsääntöisesti hiekkateillä, että Raivo sai kaipaamaansa raviliikunta. Olen aina pitänyt sen ravia vähän sellaisena hackney-hevosen näyttävänä etujalkojen heilutteluna (joka ei siis ole oikeasti oikea tapa liikkua, vaikka söpön näköistä onkin), mutta Raivo ravaa itseasiassa nykyisin tosi nätisti, silloin kun vain ravata malttaa. Lenkin päätteeksi käytin koirat vielä järvessä uimassa, ja Raivoa lukuunottamatta ne nauttivatkin pitkän tovin järvessä kahlailusta.

Inkooseen menin oikeastaan sen takia, että minun piti vaihtaa autoni termostaatti. Se kuitenkin jäi vaihtamatta, sillä pelkäsin, etten pääse millään sieltä pois, jos onnistun tekemään vaihdon päin mäntyä. Otin sitten työkaluja ja tiivistetahnaa mukaan ja yritän vaihtaa sitä täällä omalla pihalla (tai soitan jonkun osaavamman apuun).

Fillarin renkaat sain tänään sentään vihdoin pumpattua täyteen. Pitää testata fillarin kunto polkemalla sillä punttisalille tänään. Jatkossa pitäisi yrittää polkea töihin edes kerran viikossa. Pitäisi vaan ensin hankkia oikea mukanakuljetettava pumppu tarakalle, sillä tuota sähköllä toimivaa kompuraa, jolla nyt renkaat täytin, ei välttämättä kannata tarakalle istuttaa.