Tänään oli Lägin kisat, kaksi starttia kolmosille ja yksi muille. Tiri ja Lantti olivat viimeistä nousunollaa hakemassa, mutta eipä sitä sitten tullut. Lantti meni tosi hienosti radan puolivälin yli, mutta sitten tuli loikka A:lta, jonka jälkeen omat pasmani menivät sen verran sekaisin, että kepeiltä tuli virhe, jonka jälkeen vielä hyllytettiin väärä este hyppäämällä. Tiri pudotti jostain syystä kaksi rimaa (rimoja tippui koko päivän ajan melkoisen paljon joka luokassa) ja sitten vielä vedin sen yhdestä esteestä ohi. Viidellätoista virhepisteellä päästiin kuitenkin pokkaamaan hieno koiralautanen kolmossijasta.

Kolmosten ekalla radalla Raivo tiputti kaksi rimaa. Puomin kontakti oli hyvä, A:n tosi nafti. Raivo oli vähän jotenkin hidas, mutta aikamme oli ihan kohtuullinen siihen nähden, että lähes kävelin loppusuoran. Sani meni koko radan tosi hienosti muuten, mutta irtosi yhdelle väärälle hypylle. Sani osaa aina yllättää, tosin tällä kertaa olisi voinut jättää tuon yllätyksen esittämättä :). Toisella radalla Sani meni muuten hyvin, mutta puomilta tuli kontaktivirhe. Minulle on itselleni nuo kontaktit Sanin kanssa hankalia aina silloin, kun olen itse paljon koiran edellä kontaktille tultaessa. Pitäis varmaan treenata sitäkin... Raivo teki toisessa kisassa puhtaan radan, tosin kontaktit olivat aivan liian nafteja. Tuolla nollalla heltisi kuitenkin voitto.

Raivon tytär Maisa tassutteli tänään isänsä jalanjälkiä ja otti Lappeenrannassa nollavoiton ja nousi kakkosiin. Viime viikonloppuna se sai edelliset kaksi nollaansa. Onnea! :)