Yskä on edelleen samanlaista kuin aiemminkin. Ehkä se ei ole ihan niin hakkaavaa kuin ensimmäiset neljä viikkoa, mutta edelleen yskäkohtaukset ovat melkoisen kamalia. Eilen olin Lägin hallituksen kokouksessa, jonka jälkeen kävelin autolle ja lähdin ajamaan kotia kohti. Koska kävely autolle sai minut taas yskimään, meni alkumatka yskiessä. Tietenkin yskäkohtaus oli taas sen verran kova, että tuli okso. Sitä tuli sen verran, että oli pakko saada se suusta ulos. Koska en viitsinyt laskea sitä syliini, piti päästää se ensimmäiseen käteen osuneeseen paikkaan: hanskaan. Siinä meni hyvä hanska...:p

Olen mittaillut kuumetta tänään ja eilen, kun olo on vähän omituinen. Kuumetta ei kuitenkaan ole ollut, aamulla oli ennemminkin alilämpöä (35,3). Ilmeisesti minuun on nyt sitten vastustuskyvyn puuttuessa iskenyt myös tavallinen flunssa, sillä olen tänään aivastanut useamman kerran, niistänyt nenää ja kurkkukin on vähän kipeä. Tätähän tässä vielä kaivattiin.

Tämä blogini on tässä viime aikoina muuttunut lähinnä Marju sairastaa -blogiksi eikä miksikään treeniblogiksi. Mitään ei ole koirien kanssa tapahtunut, kun en edelleenkään pysty mitään tekemään. Tänään minun piti olla Vermon pikkujouluissa, mutta nekin jäivät väliin. Väliin ovat nyt jääneet tämän taudin takia kahdet pikkujoulut ja omat synttärit, joten tosi kiva.

Sen verran on koirien kanssa tapahtunut, että päätin jättää Hyvinkään kisat väliin. Vaikka olisinkin silloin jo tervehtynyt, ajattelin että on hyvä käyttää vkonloppu vaikka treenaamiseen ja säästää voimia Ahvenanmaalle. Ahvenanmaallelähtijöiksi olen nyt valinnut Ormin, Kiihkon ja Sanin. Sanin ja Tirin välillä jouduin miettimään, mutta Tirillä on juoksu alkamassa tammikuun alussa (viimeksi alkanut 10.7., sitä ennen 10.1.). En viitsi ottaa sitä riskiä, että se alkaakin tiputtelemaan kesken reissun ja saa pikkupoikien päät sekaisin. Ajattelin, että Mari saa ohjata puolet Sanin starteista. Jos en ole kunnossa vielä Ahvenanmaalla, hän saa pari koiraa lisää ohjattavakseen ;). Toivottavasti Mari on hyvässä kunnossa! :p