Meillä oli eilen Lägin kouluttajien koulutus, jonka veti Juha Orenius. Aamupäivällä oli teoriaosuus, sen jälkeen siirryttiin kentälle käytännön harjoituksiin. Tällä kertaa ei tehty treenejä ryhmätöinä, vaan Juha veti treenit ja perusteli ohjeitaan, ja me muut kuuntelimme. Hyvin hyödyllistä oli näinkin! Meille toki oli extrahyödyllistä, kun päästiin vielä Tirin kanssa yhdeksi harjoituskoirakoksi.

Tiri oli kisaavien ryhmässä, joka treenasi 14 esteen rataa. Radalla oli muutama tiukemman pyöräytyksen vaativa kohta, mutta muuten se ei ollut mitenkään erikoisen vaikea. Juha sanoikin, että edistyneemmillä koirilla, jotka treenaavat itsekin ja joiden ainakin pitäisi osata kaikki esteet, valmentajan/kouluttajan pääpainon pitäisi olla tsempin luomisessa ja kokonaisuuden katsomisessa.

Tiri meni oikein hyvin. Kepit olivat suurin ilonaihe, sillä se meni lähes joka kerta sukkana sisään ja pujotteli itsenäisesti ja nopeammin kuin koskaan. Että voikin pieni pystykorvainen koira tehdä ihmisen iloiseksi! Juha kehui Tirin käännöksiä, jotka ovat tosi minimaalisia. Lisäksi vauhti on kommenteista päätelleen kohdallaan, ja hieman ihmetteli sitä, että kyseessä on vasta kakkosluokan koira. Taas tuli uutta tsemppiä treenaamiseen, kun potentiaalia pitäisi koirasta löytyä ihan ulkopuolisen silminkin! Nyt pitäisi vaan treenata enemmän, ottaa erityisesti irtaantuminen työnalle (edelleen) ja sitten talvella alkaa kisaamaan.

Eilen muistui mieleen, kun viime (vai oliko peräti toissa) vuoden keväänä/kesänä kisattiin samoissa kisoissa parson Esmen kanssa 1- tai 2-luokassa. Esme ja Ari ovat olleet jo pitkään kolmosissa, tahkoavat nollia ja supermiinuksia ja ovat mielestäni yksi tämän hetken parhaista miniluokan koirakoista. Me ollaan edelleen siellä kakkosessa...;) Tosin ei kyllä kauheasti olla kisattukaan mm. Tirin mammaloman takia, mikä meidän puolustukseksi sanottakoon. Tiri täyttää kuitenkin vasta kohta neljä vuotta, joten meillä on toivottavasti hyviä kisavuosia jäljellä vielä runsaasti. Ainakin meidän koirat ovat olleet parhaimmillaan vasta joskus kahdeksan ikävuoden kieppeillä, joten siihen on vielä aikaa.

Koulutuksen päätyttyä jäätiin äitini kanssa vielä treenaamaan muidenkin koirien kanssa. Bim meni taas innolla ja vauhdilla ja irtosi mahdottoman hyvin kontaktiesteille, joille teki myös kunnon kontaktit. Voi että voi harmittaa, että se on jo niin vanha! Se on kyllä edelleenkin paras agilitykoirani ikinä. Kiihko pääsi renkaalle, A:lle, verkkokepeille ja samalle kolmen hypyn sarjalle, mitä koulutuksen mölliryhmäläiset treenasivat. Intoa riitti ja hyvin meni. Lantti teki saman radan kuin mitä tehtiin Tirin kanssa, ja innolla ja hyvin meni sekin. Sen lisäksi treenattiin erikseen vielä muutaman esteen sarjalla saksalaista, jota kouluttajien koulutuksen kakkosryhmäläiset treenasivat. Toimi! Orm pääsi verkkokepeille, joista puuttui neljä verkkoa, keppien keskellä oli yksi keppi ihan ilman mitään verkkoa. Hieman tukea vaati tuolla yksinäisellä kepillä, mutta pujotteli kepit kokonaan ja pujottelutekniikkakin alkaa olla kohdallaan. Lisäksi tehtiin mölliryhmäläisten kolmen hypyn sarjaa, joka sekin sujui parin toiston jälkeen oikein hyvin. Paljon on vielä treenattavaa, mutta jostain syystä olen aika luottavaisella mielellä Ormin agilityuran suhteen :).

Treenien jälkeen lähdettiin vielä kävelylle moottoritien maisemiin koko yhdeksän koiran lauman kanssa. Osa matkasta mentiin hakkuualuetta pitkin, jossa kyllä saivat niin koirat kuin me omistajatkin käyttää syviä lihaksia, sen verran oli maasto vaihtelevaa (epätasainen, mäkinen, kuoppainen, kivikkoinen, täynnä risuja ja kantoja jne.). Ihmetyttävät ne ihmiset, jotka aina lenkkeilevät vain tasaisissa maastoissa koirineen. Eivät tiedä mistä erityisesti koirat jäävät paitsi :).