Nyt ei ole enää pellolla lampaita. Palautettiin ne maanantai-iltana omistajalleen, eli paimennustreenit ovat nyt taas vähän harvemmassa. Lampaiden lastaus pakettiautoon oli mielenkiintoinen projekti sinänsä, kun meillä ei ollut paimensauvaa, millä ne olisi saanut otettua kiinni. Onneksi oli kaksi vahvaa naista (minä ja Mari) sekä hyvin toimiva paimenkoira (Roihu).

Juuri kun oltiin saatu lampaat autoon, äiti toi Ormin minulle. Orm oli hieman ihmeissään siitä, että HÄNEN lampaansa ovat autossa, eikä HÄN ole ollut mukana auttamassa.

Leenan luona Orm pääsi vielä paimentamaan poikia. Kokeiltiin vähän hakuja ja häkitystä. Häkitys on minulle vielä niin hankala homma, ettei se kovin hyvin sujunut, mutta ehkä sitten joskus...

.....

Viikonloppu meni Lägin kisoissa. Lauantaina minulla oli startissa vain Orm. Eka rata alkoi hyvin, kunnes liukastuin hieman ja myöhästyin seuraavasta ohjauskuviosta. Orm juoksi suoraan minua päin, kun olin aivan sen edessä. Minä tietenkin kaaduin, käsi aukesi, polvet tummuivat ja turposivat. Seuraavalla radalla saatiin heti alussa kielto kohdasta, mitä olin lämppäriesteillä treenannut. Tarkoitus oli ohjata Orm tosi kaukaa, mutta eihän se sitten kisaradalla ohjautunutkaan, vaikka lämmitellessä kohta sujui kuin vettä vaan. Lisäksi tuli vielä toinen kielto putkelta ja yksi rimanpudotus. Muutenkin Orm oli vähän löysä, mikä ilmeisesti johtui siitä, että se pelkäsi minun taas hyppäävän hänen päälleen. Esim. suorassa putkessa Ormilla kesti tuhottoman kauan.

Sunnuntaina oli kolme kisaa kolmosille. Minulla oli polvet edellispäivästä kipeät, minkä lisäksi jalassa oleva rasitusmurtuma heijastuu nyt ilmeisesti myös kantapäähän, joka on tavattoman kipeä joka askeleella. Aamulla tuli tunne, että nyt voi kertakaikkiaan tulla eteen tilanne, että on pakko jättää joku kisa jonkun koiran kanssa väliin.

Radalla ei kipua kuitenkaan tuntunut, joten juoksin kaikki yhdeksän starttia. Mia Laamasen radat olivat mukavia, joskin haastavia. Tirin kanssa saatiin ekalta radalta kymppi (puomi + yksi kieltovirhe), Sani sai vitosen (kieltovirhe ihan lopussa) ja Raivo hylkäytyi.

Toisella radalla Tiri ja Sani hylättiin, Raivon kanssa saatiin kymppi (kielto pussista ja A:lta). Muuten Raivon rata oli hyvä ja kepeillemenokin onnistui vaikeasta kulmasta, vaikka jouduin lähettämään sen pitkältä.

Vika rata oli hyppäri, jossa Tiri ja Sani taas hylättiin. Raivolle tuli taas kielto pussilta, minkä jälkeen se hyppäsi seuraavan esteen, josta siis hyl. Muuten rata oli tosi hyvä. Raivon radoista jäi aivan uskomattoman hyvä fiilis, on mulla vaan ihmeen upea koira!

....

Eilen käytiin treenaamassa viikonlopun ratojen ongelmakohtia. Pussia treenattiin Raivon kanssa oikein urakalla, ja jostain syystä se ei sitä hae treeneissäkään kuten muita esteitä. Aiemminkin on kisoissa kieltoja tullut pussilta, kun se vaan tyynesti juoksee siitä ohi, jos se ei ole ihan linjalla. Jos pussi on linjalla ja/tai ehdin sen sinne hyvin ohjaamaan, ei mitään ongelmia ole. Pitää yrittää treenata sitä nyt mahdollisimman paljon.