Tänään käytiin päivällä koirien kanssa kentällä treenaamassa. Ennen treenejä käytiin kävelyllä, jossa vastaan tuli söpö pieni parsontyttö. En valitettavasti tajunnut kysyä, kenen kasvatti oli kyseessä. Kiihko oli irti koiran tullessa vastaan, mutta onneksi se on sen verran tottelevainen, että tulee kutsusta luokse eikä mennyt omin lupineen tyttöä ahdistelemaan.

Raivo ei tällä kertaa päässyt treenaamaan ollenkaan. Bim pääsi tekemään kontakteja, putkea ja matalia hyppyjä. Orm ja Kiihko pääsivät verkkokepeille, joista oli verkko otettu kahdesta kohtaa pois. Molemmat suoriutuivat hyvin myös verkottomissa kohdissa. Keinua treenattiin molempien kanssa niin, että keinun päät olivat pöytien päällä. Orm on keinulla vähän herkkis, se vaatii vielä paljon treenaamista kaikessa rauhassa.

Lopuksi tehtiin vielä kuuden esteen radanpätkää, jossa oli kahden hypyn jälkeen kuolleessa kulmassa olleeseen putkeen meno, putken jälkeen 90 asteen käännös hypylle, jolta välistä veto takaisin kahden hypyn suoralle. Molemmat menivät oikein innokkaasti ja hyvin, joten hyvä mieli jäi treenistä.

Treenien jälkeen lähdettiin pururadalle 7,5 km juoksulenkille Kikun ja Ormin kanssa, Orm juoksuvyössä ja Kiku suurimman osan matkasta vapaana juosten. Totuuden nimissä on sanottava, että kahteen otteeseen oli pakko vaihtaa kävelyyn, sillä on se juokseminen edelleenkin vaan niin vaikeaa (ja ällöttävää) touhua. Koiristakin huomasi vikassa isossa ylämäessä, että ihan ei enää ollut energiaa samalla tavalla kuin ennen agitreenejä. Lisäksi Orm kulkee vähän turhan nätisti (vyö kireänä mutta vetämättä) siinä juoksuvyössä - ei siitä saa enää kunnon vetoapua...