Tiistai-ilta meni treenejä vetäessä. Olin antanut treeniryhmälle etukäteen paperiversion 18 esteen radasta, jota sai mielessään treenata niin paljon kuin sielu sieti ja aikaa riitti. Rataantutustumisaikaa olikin sitten hallilla vain minuutti normaalin viiden minuutin sijaan. Tosi hyvin kaikki radan muistivat, eli jos esim. sattuu kisoissa myöhästymään rataantutustumisesta, niin ei muuta kuin mielessään sitä vain käymään läpi ;) (nimim. "Kokemusta on").

Jäin kaikkien mukanaolleiden koirien (Bim, Sani, Raivo, Kiihko) kanssa treenaamaan treenien jälkeen. Bim teki taas vaan pientä pätkää hyppyjä, puomia ja putkia. Sani ja Raivo pääsivät koko treeniradan ja tekivät sen itseasiassa ihan puhtaasti. Kiihkon kanssa treenattiin väliä 5-13, ja sekin toimi alkuhaparoinnin jälkeen vallan mainiosti.

Esteillä 6-12 on tosi tärkeää, että ohjaaja on koko ajan rohkeasti koiran edellä. Putkeen 9 menon saa sujumaan oikeastaan vain niin, että ohjaaja pienellä vartalonliikkeellä kääntää koiran esteelle 8 (ohjaaja siis tässäkin koiran edellä) ja heti kääntää kropalla koiran putkeen 9. Ohjaajan kroppa ei saa missään vaiheessa osoittaa kohti putken väärää päätä.

Hallilta sain mukaani kaksi veristä isoa lihalaatikollista täynnä hirvenlihaa ja -luita. Koska autoni on täynnä koiria ja niiden häkkejä, piti lihalaatikot asetella etupenkille päällekkäin. Mielessäni hekumoin, että jos kotimatkalla sattuisin ajamaan pöpelikköön, olisi paikalle tulevilla pelastushenkilöillä melkoinen ihmetteleminen auton sisällä ja ympärillä olevan veren ja lihankappaleiden määrässä...

Tie oli sen verran mutkainen, että lähes koko matkan pidin laatikoista kiinni oikealla kädellä, sillä en ollut täysin varma siitä, onko pakkelista kasatun autoni ovi tarpeeksi vahvaa tekoa, jos kymmeniä kiloja ruhonkappaleita paiskautuu sitä vasten. Se vielä olisi puuttunut, että laatikot olisivat lentäneet oven läpi tielle ja levinneet sinne. Mielessäni kuvittelin sellaisenkin tilanteen, että auton valokiilan valossa keräilen lihanretaleita ja luunkappaleita tieltä muiden tielläliikkujien hämmästellessä. Käsi krampissa pääsin kuitenkin kotiin ilman haavereita.

Vaikka kello olikin jo lähes puolillaöin kun pääsimme kotiin, jätin koirat ulos syömään luita siksi aikaa kun tein vielä yhden työjutun tietokoneella. Melkoisen hankalaa oli saada niitä sisälle nukkumaan! Lihalaatikot jäivät yöksi ulos, ja jälleen kerran mielikuvitukseni laukkasi sen verran, että kuvittelin vähintäänkin jonkun karhun luulevan, että sille on jätetty haaska hieman haastavaan paikkaan ihmisasutuksen lähelle. Kävin nukkumaan puoliksi vaatetettuna siltä varalta, että joku metsänelävä tulee kolistelemaan laatikkoja yöllä ja pitää päästää koirat ulos sitä hätistelemään. Yö nukuttiin kuitenkin rauhassa, ja lihatkin olivat aamulla tallessa.