Tänään nautittiin koirien kanssa aurinkoisesta sunnuntaista treenien merkeissä. Mukana olivat myös Jenni, Petrus ja tytöt. Minulla oli mukana oman laumani lisäksi myös Tiri ja Lantti.

Treenattiin aluksi valsseja, persjättöjä ja takaaleikkauksia. Minun koiristani kaikki muut paitsi Lantti pääsivät Petruksen harjoituskappaleiksi, ettei Petruksen tarvinnut oman nuoren Telmansa kanssa hinkata kuvioita liian pitkään. Petruksen Temppu on kyllä melkoisen lupaava pieni agilitykoiran alku ;). Takaaleikkauksenkin se meni paremmin kuin yksikään minun koiristani... Telman äiti Iitakin treenasi kuvioita ohjaajansa Jennin kanssa, vaikka heille nämä ovatkin jo ennestään tuttuja juttuja. Hyvin menivät hekin!

Lopuksi treenattiin peruskuvioiden lisäksi vielä vippausta, jaakotusta, saksalaista ja twistiä. Raivo toi Jennille haastetta sinkoamalla aina väkisin putkeen väärään aikaan. Vaikka ohjaus oli ihan kohdallaan, Raivo päätti silti vetäistä vielä putken välissä. Ilmankos se tekee sitä kisoissakin... Ihan selkeästi se tiesi, että nyt kuuluisi kääntyä, muttei silti kääntynyt.

Sani opetteli Petruksen kanssa saksalaista. Sanin kanssa sitä ei olla varmaan koskaan treenattu, mutta hyvin sekin meni lopulta, vaikkei ohjaajan liikettä kohti hyppääminen sille ihan helppoa ollutkaan. Onneksi oli taitava ohjaaja ;).

Orm pääsi radalle molempien ohjaajien kanssa. Sillä ei ole kanssa mitään väliä kuka sitä ohjaa, kunhan vetolelu on palkkana. Sama se on kyllä kaikkien meidän koiriemme kanssa, eli jokainen niistä menee radalle kenen kanssa vain. Ne tekevät agilitya sen verran itsekkäistä syistä (rakastavat agilitya ja siitä saatavaa palkkaa), ettei ole mitään väliä sillä, kuka niitä esteeltä toiselle ohjailee.

Tipi pääsi tänään ensimmäistä kertaa treenaaman sitten joulukuun. Intoa ja ääntä riitti :). On se vain hieno koira, oikein odotan että pääsen sen kanssa kisaamaan. Jäätiin lopuksi vielä treenaamaan sen kanssa keppejä ja kontakteja, ja molemmat sujuivat. Lantti pääsi tekemään kontakteja ja hyppy/putki-kuviota. A:n kontakti on ongelma myös treeneissä, joten ei ihmekään ettei kisoissakaan suju... Orm ja nyt myös Kiku pujottelivat kepit "väärältä" puolelta :).

---

Ormilla on kunnon hampaanjäljet ihan läpi posken. Ilmeisesti Kiihko on nappaissut sitä poskesta, kun ne odottivat autossa kentän laidalla. Pitää jatkossa pitää Kiku yksiössä tilanteissa, joissa tunteet voivat kuumentua. Kikulla ei ole mitään jälkiä, joten pieni kiltti Orpula ei ole edes puolustautunut :(. Toivottavasti poski ei nyt tulehdu, ettei tarvita antibioottikuuria ja saada kisakarenssia.

Kikulla itsellään on vielä kaljut kohdat poskessa, kun niille tuli Luigiin kanssa kärhämää. Olin joitakin päiviä sitten äitini luona, kun Luigii oli taas löytänyt autosta vinkuhiiren, jota tuli esittelemään muille. Kikulle se ei sopinut, joten nujakkahan siitä syntyi. Onneksi vieressäni oli Ormin tuoma iso keppi, jolla huitaisin nujakoitsijoita ja rähinä päättyikin heti siihen, että Kiku pinkoi nolona toiselle puolen lampea. Molemmille ehti kuitenkin tulla puremajäljet: Kikulle poskeen ja Luigiille kuonon päälle. Kummaltakin jäljet näyttävät onneksi jo parantuneen. Omaa tyhmyyttäni oli, etten ottanut vinkuhiirtä Luigiilta heti pois. Tällaisessa laumassa liian kivat lelut väärässä suussa yms. kiihdyttävä toiminta yleensä aiheuttaa ongelmia.

---

Pentujen kanssa tuli ulkoiltua tänään pariin otteeseen. On ne kyllä ihania! Stressiä tulee tosin jo nyt siitä, että miten opettaa Hirmuiselle kontaktit...

Ormin kanssa käytiin eilen juoksulenkillä, ja se liikkui huomattavasti paremmin kuin keskiviikkona.