Hirmuinen oli tänään harjoittelemassa näyttelykäyttäytymistä. Oltiin Lägin hallilla ja paikalla oli PALJON parsoneita. Ennakko-oletuksiin verrattuna H käyttäytyi ihan hyvin. Se liikkui pääsääntöisesti ravaten eikä kauhean montaa kieppiä heittänyt kävelytettäessä. Pöydällä se seisoi ihan kohtalaisesti, kun itse vain piti näyttelyhihnan oikeassa kohdassa ja namin riittävän etäällä naamasta. Onneksi on vielä pari viikkoa aikaa harjoitella...

Näyttelytreenien jälkeen vedin agitreenejä kolmelle parsonryhmälle. Itse en ehtinyt treenaamaan, mutta huomenna sitten. Orm ei enää onnu, joten sekin pääsee pitkästä aikaa kehiin.

Hallilta mentiin Inkooseen lenkille äitini ja koko kymmenen koiran lauman kera. Pitkää lenkkiä ei tarvinnut kiertää, sillä koirat juoksivat kuin hullut ja saivat rutkasti enemmän liikuntaa kuin me ihmiset. Bim oli ainoa, joka koko lenkin pysytteli ihmisten luona, muut sinkoilivat missä sattuivat. Hauskaa niillä taisi olla, kun pitkästä aikaa koko porukka pääsi kunnon aukeille juoksentelemaan :).