Tänään käytiin illalla paimentamassa Ormin ja Roihun kanssa kasvattaja-Leenan luona. Treenattiin pyöröhäkissä koira hihnassa. Ormia eivät lampaat pyöröhäkissä pelottaneet enää ollenkaan, vaan se sai ne hienosti aina itse liikkeelle, ilman minun apuani. Lampaat olivat oikein liikkuvaisia, joten varmasti sekin lisäsi Orpulan itseluottamusta liikkeellesaamiseen. Kyllä siitä varmasti vielä paimenkoira tulee :). Nyt pitää vaan päästä treenaamaan jatkossakin.

1542063.jpg
Veljekset kamerakännykällä kuvattuna, Roihulla lampaat vain mielessä

Eilen treenattiin kotipihalla kaikkien koirien (Bim, Raivo, Kiihko, Orm) kanssa. Ohjelmassa oli (siivekkeen) takaakiertoa, kontaktikapistusta, sylikäännöstä ja keppejä. Raivo ja Bim ovat takaakierrossa melko suvereeneja ja tekevät sen jopa kymmenen metrin päästä. Kikun ja Ormin kanssa ei vielä päästä ihan samaan, mutta ilahduttavan hyvin nekin lähtivät kiertoon. Sylikäännös on Ormilla vielä tosi vaikea, vaatii rutkasti treeniä.

Kepeillä olen Kiihkon kanssa päättänyt tehdä nyt niin, että treenaan samalla tavalla kuin aikoinaan Bimin kanssa: kahdesta kepistä liikkeelle ja lisätään keppien määrää vähitellen. Koira saa palkinnon kun itse hiffaa mitä sen kuuluu tehdä. Jotenkin verkkokepeillä Kiihkon vauhti ei ole riittävää, joten katsotaan jos näin saisi pujotteluun vauhtia. Intoa sillä ainakin löydyy, joten siihen tämän treenaamisen ei pitäisi tyssätä.

Kontaktikapistuksella 2on 2off:illa Kiihko ja Raivo ovat melkoisen varmoja, ja eilen Ormkin näytti siltä, kuin se olisi lopullisesti hiffannut sen, mitä siltä vaaditaan. Kauheasti ei olla sen kanssa treenattu, joten ihan nopeasti näyttäisi oppivan :).