Jotkut koirat vain osaavat teloa itseään - Tiri on hyvä esimerkki sellaisesta. Vasta vähän aikaa sitten sillä loppui sairasloma edellisen tapaturman jäljiltä (oli ilmeisesti riehuessaan reväyttänyt raajansa). Tuon edellisen tapauksen takia se käytiin kuvauttamassa. Mitään silloisen ontumisen aiheuttajaa ei kuvauksissa löytynyt, mutta löytyi joku vanha (jo parantunut) vamma, mistä äidilläni tai minulla ei ole ollut tietoakaan. Ilmeisesti se on tapahtunut ennen kuin se palautui meille takaisin.

Päätin ottaa pihalla kaikkien kanssa kontaktisulkeiset. Bim oli ensimmäisenä vuorossa, joten suljin Ormin, Tirin ja Lantin vanhaan autooni odottamaan vuoroaan. Autosta on toinen etuikkuna poistettu (laitettu tuohon nykyiseen autooni rikkomani lasin tilalle), mutta ikkunan kohta on peitetty levyllä. Pojat ovat olleet autossa monet kerrat, ja vaikka kuinka kierroksilla ovat käyneet, ei kukaan ole yrittänytkään tunkea ikkunasta ulos. No, Tiri yritti...

Olin juuri menossa Bimin kanssa kontaktikapistukselle, kun auton ikkunan luota alkaa kuulua Tirin rääkymistä. Kun pääsen paikalle, Tiri roikkuu auton ulkopuolella yhden jalan varassa. Toinen takajalka oli jäänyt jumiin ikkunankarmin alareunaan, jossa normaalisti on ikkuna ja tiivisteet, mutta nyt vain siis sellainen parisenttinen railo.

Ei muuta kuin pikkutytöt sisään ja vammoja tutkimaan. Jalassa oli isoimman anturan yläpuolella pistohaava, josta tuli hieman verta. Tunnustelemalla jalka kuitenkin tuntui olevan sikäli ehjä, ettei se ollut pois sijoiltaan eikä murtunut. Huuhtelin jalan ja uitin sitä laimennetussa betadineliuoksessa. Tiri varasi jo vähän painoakin jalalle, joten ajattelin ettei se onneksi voi kovin pahasti olla mennyt.

Jatkoin ulkona treenejä Bimin, Lantin ja Ormin kanssa. Tirikin kulki lopulta pääsääntöisesti neljällä jalalla, joten otin senkin kanssa muutaman toiston kontaktikapistuksella, kun se niin kovasti halusi treenata. Tiri osaa itseasiassa aika hyvin pysähtyä oikeaan paikkaan "ota"-käskyllä. Lantti on vielä ihan hukassa. Aluksi se hiipi ja hiipi kontaktia alas ja lopulta se keksi sen, että se tekee sieltä tosi sähäkän loikan suoraan maahan. Otin sitä sitten hihnassa niin, että pysäytin oikeaan paikkaan ja palkkasin ruhtinaallisesti oikealla paikalla. Orm tietää tosi hyvin mitä siltä odotetaan, mutta se ei silti osaa irrota alasmenolle asti, jos minä jään itse paikoilleni. Eilisessä pimeydessä se ei raukka edes nähnyt namilautasta, kun minä en tullut otsalampun kanssa mukaan (me siis treenattiin täysin pimeässä kun ei ollut enää luonnonvaloa, vaikka muka ajoissa lähdinkin töistä).

Treenien ja ruokailun jälkeen käytiin parin tunnin päivä/iltalevolle, että niin minä kuin Tirikin saatiin levätä. Levon jälkeen Tiri ei enää ontunut jalkaa. Toivottavasti selvittiin siis säikähdyksellä.

Illalla äitini kävi vaihtamassa Lantin ja Tirin Kikuun ja Raivoon. Kauaa en ehtinyt niiden kanssa keskustella, kun piti ehtiä vielä punttisalille. Olipa mukava treenata, kun koko ajan sai pelätä sähköjen katoavan. Illalla minulla menivät kotona sähköt noin minuutiksi, mutta muita katkoksia ei onneksi ollut. Muutenkaan sähkökatkoista ei ole täällä maalla ollut riesaa. Lohjalla kerrostalossa asuessani sain nauttia pidemmistä sähkökatkoista yleensä muutamia kertoja kuukaudessa, täällä on koko kolmen vuoden aikana ollut vain yksi pidempi katkos, joka sekään ei tainnut kestää varttia kauempaa.