Päivän kokoonpano: Bim, Luigii, Sani ja Raivo. Kiihko äidilläni.

Tänään päivän päälenkki jäi jälleen pimeällä tehtäväksi, sillä töistä kotiin päästyäni, koirat lyhyesti lenkitettyäni ja koirat + itseni ruokittuani olin niin poikki, että oli pakko ottaa parin tunnin päiväunet. No, pimeyshän ei mitään haittaa, koirille taas vaan heijastimet kaulaan ja itselleni otsalamppu otsalle.

Lenkistä tulikin varsinainen elämys. Alkumatka sujui pitkin vetistä sänkipeltoa, joten lenkkarit olivat märät jo heti alkumatkasta. Siirryimme pienen ojan ja ryteikön yli toiselle pellolle, kun huomasin, että Bimiä ei näy missään. Ei muuta kuin takaisin ryteikön läpi ja ojan yli Bimiä etsimään. Se ei nimittäin enää kuule kuin korkeita ääniä, joten siellä sitten yritin kimeästi kiljua sen nimeä. Koiraa ei näy missään. Lähdin kävelemään takaisin kotia kohti, ja siellähän se jolkotteli pellon viereisellä hiekkatiellä. Kiljumalla sain sen huomion sitten kiinnitettyä, ja ei kun takaisin kohti kakkospeltoa.

Pian tuli taas aika pompata pellolta toiselle. Kolmannelta pellolta oli puitu jotain tosi paksukortista tavaraa, ja Sani ja Bim jäivät jälkeen, kun eivät tykänneet kävellä siellä lähes polvenkorkuisten, risuja vastaavien korsien seassa. Pellolta päästiin sitten aika lailla ojasta allikkoon, sillä seuraavaksi kuljettiin läpi metsiköstä, jossa oli tehty puiden harvennusta, ja kaikki kaadetut puut ja oksat oli jätetty sikin sokin metsään.

Seuraavalta pellolta olin ajatellut pääseväni yhdelle asuinalueelle, mutta välissä olikin n. 2,5 metriä leveä oja. Löydettiin kohta, jossa ojan yli oli kaadettu puunrunko, mutta ihan ei rohkeus riittänyt alkaa taitelemaan ojan yli pyöreää puunrunkoa pitkin kävellen. Koirat olisivat siitä ehkä vielä selvinneet, minä en... Vähän matkaa ojan vierustaa pitkin takaisin päin, ja uusi yritys. Oja näytti kadonneen, mutta kun selvisin jostain pistelevästä (nokkosia, vattupuskia tai mitä lie muratteja) ryteiköstä läpi, oja oli edelleen lähes yhtä leveä. Tässä vaihessa sammui sitten otsalamppu. Onneksi oli mukana puhelin, jonka taskulamppu osoittautui yllättävän tehokkaaksi.

Edelleen vähän matkaa melkoista ryteikköä pitkin takaisin (yhden kaatumisen kera). Päädyttiin pellolle ja lopulta ojakin oli kuihtunut pieneksi puroksi, josta päästiin helposti yli. Huomasin olevani jonkun talon takapihalla. Onneksi maalla osa porukoista käy ajoissa nukkumaan, joten tuokin talo oli jo pimeänä. Kierrettiin hieman kauemmas pihasta ja löydettiinkin vihdoin talolle johtavalle tielle. Ihan kuin olisin kuullut koirien huokaavan: "Vihdoin".

Koko lenkki ei kestänyt kuin n. 1,5 tuntia, vaikka tuntui, että aikaa meni paljon kauemmin. Nyt sitten ollaan vihdoin väsyneinä kotona. Jaloissa ja käsissä pistelee ryteikön läpäisyn jäljiltä. Toivottavasti koirilla ei ole samanlaisia poltteita.