Olen tässä ravannut katsastusasemalla useampaan otteeseen viikon sisällä. Viime perjantaina kävin ensimmäisen kerran yrittämässä tehdä omistajanvaihdosta äitini vanhaan autoon, mutta se ei onnistunut, kun minulla oli väärä rekisteriotteen kakkososa. Kuulemma jollain välitodistuksella se olisi onnistunut, mutta hintaa olisi tullut 15 euroa enemmän kuin oikealla kakkososalla. Pihinä jätin sen sitten tekemättä. Samalla reissulla sain kuitenkin vietyä broncoseni katsastukseen, ja vastoin ennakko-odotuksia se meni kertalaakista läpi.

Keskiviikkona kävin taas katsastusasemalla, kun oikeaa kakkososaa ei löytynyt. Nyt ei kuitenkaan enää onnistunut samalla reissulla omistajanvaihdos (vaikka viimeksi olisi onnistunut), ja tällä kertaa lähdin asemalta valtuutuslomakkeen kera.

Tänään kävin hakemassa äitini Salosta ja poikettiin samalla katsastusasemalle siellä. Saatiin uusi kakkososa ja omistajanvaihdos tuli vihdoin tehtyä. Oli se hankalaa!

Tyhjensin autosta vanhoja katsastuskuitteja, ja mielenkiintoista oli huomata hintojen kehitys. Vuonna 2003 katsastus (+ pakokaasumittaus) maksoi 39 euroa. Tänä vuonna sama lysti samalla katsastusasemalla maksoi 72 euroa. Uudemmissa autoissa se taitaa maksaa nykyisin jo yli 90 euroa, mutta näissä vanhemmissa pääsee sentään vielä vähän halvemmalla. Mutta on kyllä hintaa tullut lisää!

Lumikenkäilyä ja pentuja

Salosta mentiin koirien kanssa äitini luo lenkille ja pentua katsomaan. Pennuilla ovat silmät jo apposen auki ja ne liikkuvat, murisevat ja painivat jo jonkin verran. Jauhelihaa syötin niille tänään, ja kyllä ne olivat ahneita vaikka Heta niitä hyvin ruokkiikin. Tipi on todella paksu siihen nähden, että sillä on vielä useampi viikko synnytykseen. Toivottavasti sieltä ei nyt kuitenkaan mitään kahdeksaa pentua ole tulossa. Voi tulla vaikeuksia löytää kaikille sopiva nimi ;).

Tänään kävin toista kertaa sairastumiseni jälkeen kuntosalilla. Tein naurettavilla painoilla liikkeitä kaikille muille kropan osille paitsi jaloille. Minulla on toisessa polvessa limapussin tulehdus, johon saatu tulehduskipulääkekuuri loppui tänään. Vielä en viitsi riskeerata polven kanssa, sillä vaikka se on jo aivan erituntuinen kuin viikko sitten, niin jotain pieniä tuntemuksia on ollut vieläkin.