Taas eletään niitä aikoja, jolloin otsalamppu on päivätöissä käyvälle maalla asuvalle koiranlenkittäjälle ihan ehdoton hankinta. Eilen mentiin taas koirien kanssa totaalisessa pimeydessä metsään lenkille, mutta onneksi otsalamppu valaisi minun tietäni. Koirat eivät valoa kaivanneet, vaan ne menivät kuka missäkin. Hieman tuppasi tulemaan sellaiset blairwitch- tai twinpeaks-fiilikset siellä pimeydessä tarpoessa, mutta onneksi oli kasa koiria turvaa tuomassa.

Eilen aamulenkki tehtiin aamuhämärissä, joten silloin ei otsalamppua tarvittu. Jännää oli silti, sillä Orm ja Kiihko alkoivat kesken lenkin haukkumaan erkaannuttuaan hieman meistä muista. Haukunta ei kuitenkaan ollut sellaista, mitä se saattaisi olla ihmisen tullessa vastaan (en tosin usko että silloin välttämättä edes haukkuisivat). Kutsuin pojat, jotka tulivatkin taas kiltisti heti ekasta kutsusta. Sen verran utelias olin, että lähdin kävelemään haukuntapaikkaa kohti. Pojat alkoivat taas haukkumaan ja katselivat puuhun. Ensin luulin aamuhämärässä että siellä on joku muovipussi mahdollisesti täynnä ruumiinkappaleita (minullako vilkas mielikuvitus?), mutta puussa oleva valkoinen möntti osoittautuikin isoksi kissaksi. Tänä aamuna piti käydä tarkastamassa ettei kissa enää ole siellä, ja oli se päässyt omin voimin puusta alas.

Tänä aamuna ehdittiin pitkästä aikaa (johan tässä oli kolme päivää taukoa) treenaamaan koirien kanssa pihalla. Bim ja Raivo teljettiin taas kateudesta vihreinä sisälle odottamaan sillä aikaa kun Orm ja Kiihko treenasivat. Pojat treenasivat hypyn päällä kääntymistä, kontaktikapistusta ja keppejä. "Väärältä" puolen Kiku pujotteli jopa paremmin kuin Orm (Orm meinasi jättää vikan kepin väliin). Käännökset sujuivat molemmilta hyvin. Orm on tosi ketterä, Kiihkon kanssa pitää kääntymisiä(kin) treenata vielä paljon.