Tänään käytiin taas uimassa Hyvinkäällä. Minulta uimaan pääsivät Raivo, Kiihko ja Orm. Mukana oli myös Satu Poppanan ja Neron kanssa. Uittajakin saatiin altaaseen, joten uiminen sujui tällä kertaa paljon paremmin kuin viimeksi.

Kiihko ja Poppana uivat aivan oma-aloitteisesti, mutta muita jouduttiin hieman avittamaan. Raivo ui altaan päästä toiseen useamman kerran, kun se autettiin veteen. Kovasti se meinasi veteen mennä ihan oma-aloitteisestikin, mutta ihan ei kantti vielä riittänyt. Ehkä ensi kerralla :). Bortsujen veteensaattamisessa oli sitten vähän enemmän hommia. Orm ui altaan kuitenkin useampaan kertaan päästä toiseen. Aluksi veteen mentyään/jouduttuaan se oli samanlainen kuin viimeksikin, eli yritti vain heittää koko ajan ympäri. Lopulta se hiffasi, että sen kuuluu uida päästä toiseen, ja viimeiset kerrat se menikin altaaseen ihan omaehtoisesti, hieman avustettuna. Nero ei meinannut saada juonen päästä kiinni, mutta viimeisellä yrityksellä se ui jo hienosti.

Harmi että uimalaan on jonkin verran matkaa, muuten siellä voisi käydä useamminkin. Ainakin Raivolle ja Ormille se tekee varmasti oikein hyvää. Seuraavan kerran mennään muutaman viikon kuluttua, Satu lupasi taas lähteä mukaan. Voi olla, että itse jätän kyllä Kiihkon pois uimavahvuudesta, sillä se on itseasiassa aika rasittava, kun se on niin innokas. Koko ajan se raahaa vedestä leluja muiden nenän edestä, ja kun se sellaisen saa suuhunsa, se lähtee säntäilemään ympäri allasta saaden muut peräänsä. Ilman sitä voisi uiminen tapahtua vähän rauhallisemmissa merkeissä...