Tämän päivän ratoja voisi kuvata otsikon sanoilla. Ormin kanssa saatiin ekalla radalla kolmanneksi viimeiseltä esteeltä 10 virhepistettä. Siihen asti nolla alla... Tuo kymppi tuli muurilta, josta Orm ensin ajautui ohi eikä sitten ekalla korjauksellakaan sitä hypännyt. Rata ei kyllä ollut kovin kaunista siihenkään asti, sillä jouduin vähän muuttamaan ohjaussuunnitelmia kesken radan. Mistäköhän saisi kunnon hermot? Ensimmäisellä radalla Mari ja Roihu hylkäsivät meidät julmasti tekemällä nollan ja siirtymällä kakkoseen. No, ehkä he sen ansaitsivat, on se jo muutamalla aiemmalla radalla ollut niiiin lähellä ;).

Toinen rata oli sellainen, että sekä puomin että keinun päähän oli järkevintä tehdä valssi. Minähän en tunnetusti osaa valssata ja jostain syystä Orm ei tänään osannut odottaa lähtölupaa kontakteilla, joten voihan sen arvata mitä siitä seuraa. Ei kuitenkaan saatu kuin keinulta vitonen, en tiedä oliko se keinulta vai kosketuksesta. Muuten rata meni kuitenkin hyvin - jopa kepeillemeno suoraan tosi kovasta vauhdista. Ei hävitty luokan nopeimmille kuin pari sekuntia ja muutenkin Orm tuntui taas paremmalta kuin koskaan aiemmin, joten hyvillä mielin odotetaan maanantain kisoja.

Kiku säntäsi neljännellä esteellä putken väärään päähän, minne sen ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt mennä. Meni kuitenkin :). Ajattelin jatkaa radan loppuun, mutta yhden hyppykuvion jälkeen se alkoi havittelemaan lahkeitani, joten pakenin kiireesti maaliin.

Lantin kanssa saatiin A:n kontakti onnistumaan, mutta puomilta se sitten loikkasi niin, etten ehtinyt tekemään sen jälkeen suunnittelemaani valssia. Otettiin käyttöön Plan B, joka ei toiminut - Lantti irtosi väärälle hypylle.

Huomenna pitää sitten olla kisapaikalla klo 07, joten pitää käydä tänäänkin ajoissa nukkumaan. Täytyy myöntää, että melko rankalta tuntuu jo nyt tämä neljän päivän kisaputki...