Tänään oli taas vuorossa matka Halikkoon Piiran luo. Hoitoon pääsivät tällä kertaa Sani ja Orm. Sani oli viimeksi tosi jumissa. Edelleenkin se oli jumissa, mutta mitään lukkoja ei ollut. Ormin otin mukaan siksi, että halusin tarkastuttaa sen kunnon ennen tammikuun kisa-aloitusta, sillä mielestäni sen hyppytyyli on vähän muuttunut ihan ensimmäisistä maksihyppykerroista. Ajattelin, että jos siinä ei ole mitään suurempaa, niin vaihdetaan sitten Raivo tilalle.

Ormilla olikin sitten ihan kunnon lukko takapäässä ja se oli aika lailla kauttaaltaan jumissa. Kyllä se vaan niin on, että pitäisi vaan luottaa omiin silmiinsä, eli kun täydellinen hyppytyyli vaihtuu vähemmän täydelliseksi, niin hälytyskellojen pitäisi soida, vaikkei koira muuten oirehtisikaan. Ensimmäiset puoli tuntia meni melkein siihen, että Orm yritti venkuloida itseään pois käsittelystä aina kun mentiin kipeämmille kohdille. Se ei kuitenkaan ollut mitään sellaista varsinaista kivun pakoilua, vaan se oli ihan yksinkertaisesti vaan melkoinen possu. Sehän oli jo pentuna sellainen vänkääjä ja pänkki, ja näköjään on vieläkin. Kun saatiin vihdoin kaiken venkoilun jälkeen jumit avautumaan, Ormikin luovutti, rentoutui ja silmätkin alkoivat lupsumaan. Nyt pitäisi yrittää saada jumit pysymään poissa. Hankalaa se on, kun en esim. pysty sitä hihnassa ravauttamaan tämän oman olotilani takia.

Minä suuntaan huomenna taas lääkäriin, tällä kertaa työkavereiden pakottamana. Yskä on edelleen yhtä kova kuin aiemminkin, ja avokonttorissa minun yskimiseni ei välttämättä ole muiden kannalta niin kivaa kuunneltavaa - ei kuule työkavereiden puhetta, ei saa selvää puhelimessa puhuvista asiakkaista jne. Ehkä ne työkaverini ovat myös vähän huolissaan minusta, sillä yskä todellakin kuulostaa pahalta, ja vaikka meidänkin kerroksessa on viime kuukausina yskinyt yksi jos toinenkin, niin kenenkään muun yskä ei ole ollut näin pitkäkestoinen ja voimakas. Huomenna tulee neljä viikkoa täyteen ensimmäisistä sairauden oireista :(.