Heräsin yöllä joskus klo 04 jälkeen siihen, että hiiri rapistelee keittiössä. Kävin katsomassa, mutten nähnyt mitään. Takaisin nukkumaan, ja taas alkoi melkoinen kolina, ihan kuin se olisi jumissa jossain koirien ruokatynnyrissä tms. Kun pääsen paikalle, on taas ihan hiljaista. Onneksi tajuan katsoa lavuaarin alla olevaan kaappiin, sillä siellähän se hiiri meuhkaa, pää kiinni loukussa (jossa ei ollut mitään syöttiä). Tällä kertaa nalkkiin taisi jäädä se pahin tapaus, koska pulleudeltaan vastasi sitä komistusta, joka aiemmin on aina vain keplotellut herkut loukuista itselleen, muttei ole koskaan jäänyt kiinni. Sen laihempia lajitovereita on nyt loppukesästä/alkusyksystä tullut poistettua loukuista n. 5 kpl.

Edelleenkin otti päähän, että loukku ei tappanut hiirtä, vaan jätti sen kitumaan. Piti siis kutsua taas koirat avuksi, ja Kiihko onneksi olikin salamana paikalla ja ravisteli hiiren kuoliaaksi. Unenpöpperössä heitin hiiren loukkuineen vain ulko-oveni eteen, josta ajattelin aamulla hävittää sen paremmin. No, aamullahan oli sitten kadonnut niin hiiri kuin loukkukin. Olen siis yhtä hiirenloukkua köyhempi.