Kisakausi on korkattu kaksilla kisoilla. Ei ole helppoa pitkän tauon jälkeen: pompin ihan ihmeellisissä paikoissa koiran edessä, unohdan radan (mitä ei ole koskaan aiemmin tapahtunut pl. jotkut MM-karsinnat joskus lähes 10 v. sitten), unohdan kisakirjat kilpailupaikalle jne. Neljästä kisasta Orm ja Raivo saivat kumpikin yhden nollan, mutta mahtui sinne joukkoon pari muutakin rataa, mihin sai olla tyytyväinen.
Kohta pitäisi yrittää jatkaa kisaamista vähän paremmalla menestyksellä, sillä Raivolta puuttuu pitkän kisatauon takia edelleen pari nollaa kesän suurista koitoksista. No, tuplat on jo kuten myös voitto, joten paniikkia ei vielä ole. Kontaktit kun saisi kuntoon, niin ei olisi yhtään mitään hätää.
Tiri on kisatauolla vielä niin kauan kunnes sen massa pienentyy. Tällä hetkellä se on antibioottikuurilla, sillä joku (=Orm) oli tikannut sille reiän silmän viereen työpäiväni aikana. Tiri on nyt siirtynyt työpäivieni ajaksi koiraportin taa makuuhuoneeseen Raivon kanssa, ettei reikiä tule enempää. Orm-paralla taitaa aika käydä tosi pitkäksi työpäivinäni, ja sen takia se keksii vaihtoehtoista tekemistä nukkumiselle.
Arvo nosti tänään ensimmäistä kertaa jalkaa! (saattoi olla vain sattumaa)
Viikko sitten sille meinasi käydä köpelösti. Olin aamulla koirien kanssa Piiralla, ja sieltä kotiuduttuani olin vielä hetken kotona ennen töihin lähtöä. Onneksi olin kotona, sillä Arvo yritti ulostaa samalla kovasti itkien. Otin tulossaolleen pökäleen pois, suihkutin takapuolta suihkussa ja siirryin sohvalle tutkimaan mistä kiikastaa. Peräaukossa oli iso, terävä luunsiru poikittain, eikä se liikkunut mihinkään. Sain sen onneksi pois, ja Arvo lähti helpottuneena jatkamaan tarpeiden tekoa. Kylmäsi kyllä todella pahoin, kun mietin että se olisi voinut yrittää läpi jostain suolenmutkasta. Tai jos olisin jo ehtinyt lähteä töihin, A olisi yrittänyt tuntikausia pungertaa sitä ulos, kunnes peräaukko olisi revennyt. Aivan kamalat kauhukuvat! Nyt olen sitten reilun viikon vahtinut sitä silmä kovana, että vatsa toimii, olo on virkeä eikä mihinkään tee kipeää.
Tässäkö syyllinen - hevosenluu?
Arvo on agilityssä ehtinyt tekemään jo enemmän esteitä kuin on pitänytkään: kaikki kontaktiesteet on tehty useampaan kertaan, hyppyjä hypitty ja jopa musta käyrä putki opittu. Tosin puomin kontakti on näistä ainoa joka on tehty minun pyynnöstäni, kaikille muille esteille se ryökäle on vain karannut ilman lupaa, kesken leikkien. Se on kyllä ihmeellinen otus, sillä keinun omin päin suoritettuaan se olisi vain jatkuvasti halunnut sinne uudestaan (ja myös ehti tehdä sen toiseenkin kertaan), mustaan putkeen se yhtäkkiä ryntäsi ihan oma-aloitteisesti ja A:lle sen mielestä nyt vaan kuuluu kiivetä. Pitää yrittää pitää se paremmin hanskassa, ettei se vain satuta itseään, kun kerran mitään itsesuojeluvaistoa sillä ei näytä olevan. Toki on ihanaa että se näyttää pelottomalta pieneltä mieheltä, mutta ehkä me kuitenkin yritetään odottaa vielä useampia kuukausia ennen estetreenien aloittamista.
Tuleva maajoukkue-edustaja Suomi-paidassaan?
Muutama vko sitten oltiin Lägin Hallicupissa. Sain medimölleihin mukaani Torin, joka menikin oikein hyvin. Nopealla nollaradalla (ja nollalla yhteisellä harjoituskerralla) irtosi luokan voitto. Hirmuisen saalis minimölleissä oli lähempänä sataa kuin nollaa virhepistettä, mutta siihenkin olin tosi tyytyväinen. Virheet tulivat vain siitä, etten ohjannut sitä tarpeeksi hyvin. Intoa oli taas kuin pienessä kylässä :). Seuraavana maanantaina Raivo paranteli kylkijumeja ja otin Hirmuisen Niinun treeneihin. Se meni tosi hyvin, jäi oikein hyvä mieli. Se osaa itseasiassa aika paljonkin kaikkea, joten ei se ihan tyhmä ole.
Hirmuinen on kasvattanut myös riistaviettiään. Joku pönttö eläin oli tunkeutunut aidatulle pihalleni ja asettunut asumaan tontillani olevan vanhan talon alle. Hirmuinen kävi siellä useana kertana tsekkaamassa paikat, mutta tuomisena ei ollut muuta kuin muutama kirppu joka kerta. Yhtenä aamuna asukas ei ollutkaan sitten lähtenyt reissuun ennen aamulenkkiämme, ja rähinähän siitä syntyi. Sen jälkeen tuota asukkia (tai kirppuja) ei ole enää näkynyt, vaan tunkeilija päätti vihdoin etsiä itselleen rauhallisemman asuinpaikan. Hirmuisella kesti muutaman päivän ennen kuin se uskoi että asukki oli todella kadonnut: useampana aamuna se kiisi lenkiltä viimeiset sadat metrit hurjalla kyydillä talonalustan tsekkaamaan ja jätti meidän muut kuin nallit kalliolle. Nyt se käy edelleenkin siellä joka kerta pyörähtämässä, mutta samanlaista kiitoa sinne ei enää tarvitse mennä.
Tänään olen selaillut näyttelykalenteria. Ilmoitan Ormin todennäköisesti Raumalle toukokuun puolivälissä. Sille on pakko käydä se nauhanpala jostain hakemassa, että päästään mejäilemään voittajaluokkaan. Olen tavannut bc:n jalostustoimikunnan kasaamaa rotumääritelmää ja sen tulkintaa, enkä kyllä millään löydä Ormista mitään sellaista vikaa, mikä tuon ohjeen mukaan olisi jotenkin suuresti arvosanaa alentava. Aikalailla kaikin puolin se on ihan rotumääritelmän mukainen.
Samana päivänä arvostellaan myös parsonit, ja sinne pitäisi varmaan myös joku ilmoittaa. Tuomari on jenkeistä, joten laitoin sinne kyselyä tuomarin linjasta ja mieltymyksistä (koska ei huvita maksaa 30 euroa mistään muovinpalasesta täysin turhaan). Kuulemma jenkeissä tuo tuomari tunnetaan vähän pärstäkertoimen mukaan arvostelevana, mutta koska ollaan Suomessa, hänellä tuskin voi olla kovin suuria suosikkeja sen suhteen. Jos nyt jenkeistä ei mitään ihan ihmeitä kuulu, niin todennäköisesti mukaan ilmoitetaan Raivo (vastaa ainakin kokonsa puolesta jenkkikoiria, vaikka suomalaisten rinnalla näyttääkin pieneltä), Rocky (äiti, voisko sille keksiä jonkun paremman nimen, jos se jää luoksesi pidemmäksikin aikaa??) ja Hirmuinen (niin kaunis ettei voi olla pärjäämättä ;) ).
Voiko joku olla oikeasti näin Hirmuisen ihana? Unelmakoirani nro 2 (ykkönen on tietenkin H:n isänäiti Bim).
]]>Tämän vuoden lisenssikin on vielä hankkimatta, pitänee tänään pistää se asialistalle. Jos vaikka jossain vaiheessa menisi hakemaan Raivolle ne pari puuttuvaa nollaa suuria karkeloita varten.
Hirmuisenkin pitäisi joskus aloittaa kisaaminen, mutta tällä hetkellä se tuntuu tosi kaukaiselta haaveelta - meillä on vielä NIIIIN paljon treenattavaa. Innokas se kyllä on ja mukavan nopeakin, mutta ihan joka osa-alueella on vielä kehitettävää. No, kaarrokset ovat ihanan pieniä ja ohjauskuvioista suurin osa menee oikein mallikkaasti, mutta kepit, kontaktit, irtoaminen, takaaleikkaukset... Huoh! Ja ehkä joku äänenvaimennin olisi ihan kiva saada myös, sillä se jaksaa kiljua ihan koko radan ja vähän muutenkin.
Eilen ja perjantaina oltiin treenaamassa, tänäänkin ollaan menossa. Yliannostus tiedossa? Kaikkien (Tiri, Raivo, Orm, Hirmuinen) kanssa hinkattiin kontakteja, Ormin ja Hirmuisen kanssa tehtiin vähän ohjauskuvioitakin. Arvo meni puomin kolmesti ihan itsekseen (näin turvallisesti sitä opetetaan koiraa esteille...).
Arvo I on kyllä melkoisen mainio pakkaus. Se on sen verran villi, että on kyllä muutamaan kertaan tullut mietittyä, että ovatko ne pennut aina oikeasti tällaisia. Miten sitä ihminen ikinä vapaaehtoisesti edes ottaa uutta pentua? Toivottavasti minulla ei kohta ole ongelmakoiraa käsissä, sillä Arvolla tuntuu luonnetta olevan ihan mukavasti, ja esim. uloslähtiessä se haastaakin isäänsä melko kovin ottein. Minullekin se osaa äristä, jos esim. väärässä kohtaa nostan sen syliin. Kynsiä leikatessa jouduin vartin painimaan sen kanssa, ennen kuin saatiin homma hoidettua. Ihana pieni häirikkö. :) (kysykää vuoden kuluttua, olenko vielä samaa mieltä...)
Pari viikkoa sitten olin Hallicupissa kisaamassa Hirmuisen ja Raivon pojan Tintinin kanssa. Hirmuinen meni taas yllättävän hyvin, vaikkei nyt tuloksella päästäkään kehumaan. Tintiniä ohjasin ekaa kertaa ikinä, ja se meni myös hyvin (vaikka ohjasinkin huonosti). Enpä ole koskaan tainnut niin nopeaa koiraa ohjata, kiitos Lillanille luottamuksesta ja koiran lainasta! Tulevana lauantaina olisi tarkoitus taas mennä kisaamaan ainakin Hirmuisen kanssa.
Jossain vaiheessa pitäisi aloittaa oikea kisaura äitini luo muuttaneella Torilla. Kepit pitäisi vielä opetella, sitten se olisikin aikalailla valmis kisakoira, kiitos edellisten omistajien hyvän koulutuksen :). Mirrin kanssa äiti on kaiketi menossa Savikon Sepon alkeiskurssille, joten toivottavasti meillä on sitten jatkossa edes yksi koira, joka on alusta asti opetettu oikein. Jotta koiria ei vain olisi liian vähän, tuli äidilleni jenkeistä myös kaksi nuorta pojankoltiaista. Jos vain mahdollista, niin sen Bimin näköisen ja oloisen Bimin lapsenlapsenlapsen ottaisin itselleni heti. Mutta jos joku on siis mukavaa, jo sisäsiistiä nuorta poikaparsonia vailla, niin äidilläni on pari sellaista tarjolla... :)
]]>
Laumaani liittyi loppiaisena tuore tulokas, Raivon poika Arvo I (lausutaan Arvo Ensimmäinen). Arvon I:n isä on siis Raivo, emä on Bimin lapsenlapsi Ada. Kaikin puolin siis suvultaan juuri unelmakoirani. Saa nähdä mitä siitä tulee isona :). Olin perjantain pois töistä ja pidettiin pidennetty tutustumisjakso. Hanna on opettanut Arvon jo hyvin käymään ulkona tarpeillaan, eikä pissoja tarvinnut sisältä korjata pois ainoitakaan. Yhdet kakat oli sisälle tullut, mutta nekin oli todella upeasti tähdätty lattialla jostain syystä lojuneeseen Fazerin Sinisen käärepaperiin. Tarkka poika! Nukkuminenkin sujui siihen tapaan kuin tässä talossa kuuluukin: kahdeksan aikoihin käytiin pissalla ja syötiin aamupala, sen jälkeen uudestaan nukkumaan. Perjantaina herättiin 11.20, lauantaina 12.30 ja sunnuntaina 14.00... Jos joku tarvitsee koiralleen unikoulua, niin voi lähettää tänne minulle ;).
Lauantaina käytiin jo vähän treenaamassa puomin kontaktia. Uudet paikat eivät oudoksuttaneet ja hihnassakävelykin sujui. Oikein mukava pieni mies!
Parsoneiden mestaruuskisat
Parsoneiden agimestikset pidettiin viime vuoden marraskuussa (vähänkö on siis tämän blogin päivityksestä aikaa), ja Sani 10,5 v. oli niissä nollalla upeasti kolmas. On se ihana pikku pullukka, joka tekee kyllä edelleen niin täysillä kaiken. Sen verran sen vauhti kuitenkin radan loppua kohden hidastui, että viralliset kisat taitavat meidän osalta olla ohi. Tosi harmi, sillä valioituminen jäi sen yhden valionollan päähän. Raivon kanssa tehtiin tyhmä hylly, joten ei sijoituttu. Tiri selvisi radan vitosella, muttei sijoittunut. Kiihkollekin tuli vitonen, jolla se oli luokan paras II-luokan koira.
Mölliluokassa olin Hirmuisen ja lainakoira Torin kanssa. Olin tosi tyytyväinen molempiin, vaikkei sijoituttukaan. Hirmuinen meni itse asiassa paremmin kuin ikinä osasin odottaakaan, mutta eka rima putosi ja A:lta tuli loikka (ollaan A tehty ehkä n. neljä kertaa tätä ennen). Aika oli hyvä ja jopa poispäinkäännös sujui, joten ei voi olla kuin tyytyväinen.
Lägin mestikset
Lägin mestaruuskisat menivät aikalailla hyvin: Raivo on minien mestari, Tiri kakkonen ja Orm maksien mestari. Raivo teki nollan, Tirille tuli keppien jälkeen kielto. Otin Tirin kanssa kepit aivan turhaan varmemmalta puolelta, jätin valssin tekemättä niiden jälkeen eikä se kestänyt vaikeasta kulmasta takaaleikkausta huonolla ohjauksella. Raivo meni kuin juna, vaikka oma ohjaus olikin koko ajan vähän myöhässä. Ormin kanssa keppien vika väli ei onnistunut ja se jouduttiin korjaamaan, mutta muuten sekin meni oikein mukavasti. Pitäisi varmaan ilmoittaa se joskus virallisiinkin kisoihin.
Mölleissä Hirmuinen ei päässyt metsästämään voittoa, vaan se joutui juoksun takia olemaan kotona. Mölleihin sain kuitenkin lainakoira-Torin, joka oli itseasiassa parempi kuin koskaan aiemmin minun kanssani. Virtaa oli vähän turhankin paljon ja se ehti tehdä vähän ylimääräisiä esteitä ja kaarroksia, mutta intoa oli kuin pienessä kylässä. Sen kanssa tultiin medeissä kolmanneksi. Medimöllit voitti Raivon poika Tintin, joka vetää kyllä rataa sellaisella vauhdilla, että välillä hieman hirvittää sitä katsoa ;). Toivottavasti Arvo I ottaa siitä isona mallia.
Mitäs muuta?
Lumitöitä joutunut tänä talvena tekemään taas varmaan enemmän kuin ensimmäisinä viitenä asuinvuonna täällä yhteensä. Nyt tällä vesisateella kyllä kaipaa taas pakkasia, sillä pihatie on sellaisessa kunnossa sulaneine lumineen, ettei auton kanssa ole toivoakaan päästä oven edustalle saakka.
Työt Leppävaarassa totopelien parissa jatkuvat nyt vakituisella työsuhteella. Työmatka on syvältä, mutta työpaikka ja työkaverit ovat aivan ihania.
Kisattu ei olla syyskuun jälkeen ollenkaan (noita em. epävirallisia lukuunottamatta), joten kohta pitäisi kai alkaa sitäkin taas tekemään ennen kuin kokonaan vieroittuu koko touhusta. Treenattu ollaan jonkin verran, mutta siinäkin olisi parantamisen varaa. Tulevana vkonloppuna olisi vihdoin tarkoitus opettaa Hirmuiselle kepit, että päästään joskus kisaamaankin.
]]>Muuten oli kyllä tosi mukava tuomaroida, vaikka onhan se kontaktiloikkien ja kieltojen arvioiminen tosi vaikeaa. Ei kyllä edelleenkään käy tuomareita kateeksi. Minä olisin varmasti oikeana/virallisena tuomarina niin lepsu, että minun radoilleni tulisivat kaikki kontaktiongelmaiset tai pyörähdyksiä esteiden välissä tekevät :).
Raivon ihana poika Tintin oli kisoissa myös. Se meni hurjaa vauhtia, mutta vikan riman putoaminen toi 5 vp. Minulla on nyt tilauksessa oma tuollainen menijä, kun Hannan Ada tässä lähiviikkoina toivottavasti pyöräyttää liudan pentuja. Jos jollakulla on tarve hienoista vanhemmista oleville pennuille, joilla kenties on ihan mukavasti vauhtia agiradallakin, niin Hannalta sellaisia kohta toivottavasti saa ;).
Kisaavien rata:
Möllien rata:
Kisojen jälkeen mentiin koirien kanssa Inkooseen lenkille. Orm löysi alkumatkasta pienen peuranjalan, jonka se söi kokonaan, sorkkineen päivineen :o. Myöhemmin samalla lenkillä se löysi kolme ihan elävää peuraa, joiden perässä se tovin juoksenteli. En huomannut katsoa oliko niillä kaikki jalat tallella...
Isäni asensi autooni vanhasta Citikasta koiraverkon ja -veräjän. Kattoon viritettiin lisäksi omana patenttina verkko, joka estää Ormia tuhoamasta kattoa. Se on kahden auton sisäkaton jo syönyt, jos tässä nykyisessä autossa se katto nyt pysyisi ehjänä. Nissanista se askaroi katon lisäksi myös hantinpuolen aurinkolipan, ja olihan se rattiinkin pureskellut sellaisia nyppylöitä, jotka antoivat minulle paremman otteen ratista.
Tiri on aloittanut nyt kevytpapanadieetin. Olen vaa'alla mitannut sen annoksen, ja yllättävän paljon niitä kevytpapanoita se saisi puputtaa, jos ohjeen mukaan annostaa. Olen tosin pienentänyt annosta huoleti, sillä laitan sille kuitenkin papanoiden päälle vähän lihaa, ja lisäksi se saa jotain herkkua aina töihinlähtiessäni. Omalla kohdallanikin dieetti olisi enemmän kuin paikallaan. Olen ajatellut haastaa Valion oikeuteen, sillä se Valion Aino Suklaajäätelö on niin syntisen hyvää ja koukuttavaa, että sitä meni kesällä noin rasia päivässä. Ei ihmekään, että housut eivät enää mahdu jalkaan. Onneksi kesä on ohi eikä jäätelö enää niin kauheasti houkuta.
]]>Hirmuisen kanssa treenasin viime maanantaina Niinun treeneissä pieniä pätkiä, kun en yskän takia uskaltanut juosta Raivon kanssa. Hirmuisesta löytyy ihan kivasti vauhtia, kun saan sen vain irtoamaan. Paljon siis palkkaa muualta kuin omasta kädestäni. Sunnuntaina Hirmuinen treenasi äidin kanssa jaakotuksia, ja eipä niissä sillä ollut mitään ongelmia.
Viikonloppuna Mirri oli minulla hoidossa, ja on se vaan aika mukava pikkupoika. Käyttäytyi todella hyvin (mitä nyt parit pissat tuli sisälle) ja antoi minun nukkua ihan juuri niin pitkään kuin nukutti. Hävettää melkein kertoa, että sunnuntaina heräsin vasta klo 14.30 (siis klo 15.30, jos kelloa ei olisi siirretty). Vaatimattomat 15 tunnin yöunet... Tällaisilla unenlahjoilla on tosi vaikea uskoa, että joillakuilla saattaa olla nukkumisongelmia ;).
Lauantaina oltiin seuraamassa paimennuksen perusratojen suorittamisia. Ormin velipoika-Roihu se sitten suoritti radan hyväksytysti. Onnea vielä Marille ja Roihulle hienosta työskentelystä! :)
Mitään muuta erikoista ei sitten juuri olla tehtykään. Minä olen ollut kolme viikkoa yskän kourissa, ja viime viikolla yskä meni niin pahaksi, että piti eilen käväistä työterveydessä. Veriarvot ovat kaikki ihan kohdillaan, mutta antibioottikuuri tuli kuitenkin. Tosin jos tämä nyt on jotain hinkuyskää, niin eipä siihen auta kuin yskiminen. Tosi ärsyttävää, sillä muuten on tosi terve olo, mutta yskä ja hengenahdistus liikkuessa rajoittaa esim. koirien kanssa lenkkeilyä. Ja tietenkin on vähän ärsyttävää myös se, että autolla ajaessa pitää vieressä olla koko ajan oksennuskuppi, kun yskäkohtaukset päätyvät useamman kerran päivässä liman oksentamiseen... Lauantainakin oli tosi kiva moottoritiellä ohitella autoja ja samalla yökkiä koiran vesikuppiin. Tänään keksin ottaa koirien lenkkeilyttämiseen avuksi fillarin. Kompuralla renkaat täyteen ilmaan, koirille kunnon heijastimet, itselle otsalamppu ja hiekkatielle fillaroimaan. Oli mukavaa (ei ollenkaan liian raskasta) ja tuli hyvä olo itsellekin. Pitää kokeilla toistekin!
]]>Toisella kierroksella se teki upean hakukaaren (meidän kriteerien mukaan) ja haki lampaat metsiköstä ihan itse. En tiedä millä tyylillä se ne sieltä haki, mutta ainakin sekä lampaat että Orm tulivat kaikki ihan rauhallista vauhtia metsästä pois. On se aika etevä! :)
----------
Viikonloppu meni Turussa agilityn teholeirillä Janita Leinosen ja Jaakko Suoknuutin opissa. Taas tuli niin paljon asiaa, että vähän aikaa menee sitä prosessoidessa. Tällä kertaa kirjoitin ihan muistiinpanojakin, joihin voin sitten palata aina ennen treenejä (jos vaikka joskus oppisi jotain).
Raivo pääsi molempina päivinä treenaamaan yhden kerran. On se vaan taitava pikkumies! Kuulemma sillä on kaikki tekniikat hyvin ja puhtaasti hallussa. Kyllä minua harmittaa, jos en saa koskaa vietyä sitä sille tasolle, mille se kuuluisi... Jarrutus ennen käännöksiä sekä putkijarrutus ovat sellaisia asioita, mitkä meidän kannattaisi kyllä opetella, että saadaan käännökset entistäkin tiukemmiksi.
Lauantaina treenaamaan pääsi myös lainakoira-Tor. Torin kanssa huomasi hyvin, missä minun suurin puutteeni ohjauksessa on - katse ei pysy koirassa sitten millään, ja ohjaus ei ole päällä. Minulla kun on tapana juosta esteeltä toiselle ja olettaa koiran suorittavan ne myös (puutteelisesta ohjauksesta huolimatta). Tor tuli heti esteistä ohi, jos katseeni oli väärään suuntaan ja ohjausta ei ollut, Kun ne asiat olivat kunnossa, se meni juuri sinne minne ohjattiinkin. Ihmeellistä! ;)
Sunnuntaina Orm pääsi väliajalla vähän treenaamaan samoja pätkiä kuin Raivo. Irrotuksella sen saa hyvin irtoamaan esim. hypylle, mutta jos itse liikun paljon sen edellä, se ei enää irtoakaan sivusuunnassa, vaan tulee perässäni. Treenattavaa...
Varsinaiseen päivän toiseen treeniin pääsi kanssani sitten Hirmuinen. Koska se ei vielä osaa mitään, tehtiin vain pätkiä radasta. Sen kanssa pitäisi nyt välttää sitä, että kaahotan esteeltä toiselle: pitäisi luottaa siihen, että vaikka pysyn esteistä kauempana, liikesuunta vie sen kyllä oikeaan paikkaan. Hirmuinen on kyllä jotenkin tosi symppis, vaikkakin se käy vähän turhan kuumana radalla. No, intoa ei ainakaan puutu.
Kaikenkaikkiaan tehoviikonloppu oli kyllä nimensä veroinen. Nyt kun vain muistaisi sitten jatkossakin kaikki asiat, mitä taas opittiin (tai kerrattiin).
]]>----
Maanantaina oli valmennusryhmän treenit. Raivo meni hyvin ja vauhdilla, vaikka toki muutamaa kohtaa jouduttiinkin hiomaan. Putket houkuttavat välillä liiaksi, ja jos se on päättänyt lukea radan omalla tavallaan, sitä on välillä vaikea saada muuttamaan suunnitelmia vaikka kuinka yrittäisi ohjata. Mutta se on onneksi tiedostettu ongelma, ja sitä pitäisi vain työstää.
----
Tänään ja eilen onkin sitten ollut vuorossa erikoista huvia: lehmän etsimistä ja paimentamista. Kerrottiin lehmän omistajalle, että voidaan toki tulla lehmää etsimään, mutta ei ole mitään takeita siitä, että osataan sitä paimentaa tai että saadaan mitään muuta kuin tuhoa aikaan.
Eilen oltiin Ormin sekä Marin + Roihun kanssa pari tuntia haravoimassa Sitarlan metsiä, mutta lehmä jäi löytämättä. Tänään lehmän olinpaikka oli sitten paikannettu, joten töiden jälkeen uudestaan hommiin. Lehmä löytyikin heti sieltä missä se viimeksi oli nähty.
Lehmä käväisi oikeassa suunnassa, mutta suuntasi sitten joenrantaan, josta lähetin Ormin sen hakemaan. Orm tekikin tosi hienon hakukaaren ja kääntyi lehmän eteen, mutta se vain mulkaisi Ormia, pärskäisi kerran ja Ormhan oli sitä mieltä, että jos hän ei nyt tuota sitten kuitenkaan viittisi hakea mihinkään. Lehmä lähti kuitenkin joenrantaa pitkin pajukkoon, mistä saatiin Ormin kanssa ajettua se eteenpäin metsänreunaa pitkin.
Mari ja Roihu jatkoivat ajamista sitten kun me kadotimme lehmän metsäsaarekkeen taakse, ja lehmä menikin lopulta ihan oikeaan suuntaan. Se jämähti taas samalle pellolle, mihin se oli viikonloppuna ihmisajossakin jämähtänyt. Se ei halunnut hypätä ison ojan yli eikä astua tielle. Lopulta se päätti palata takaisin samaan suuntaan mistä oli tullutkin, eikä sitä pitkässä joenrantaheinikossa pysäyttänyt millään, melkoisen ketterä menijä.
Autolla parin kilometrin päähän takaisin sinne mistä se alunperin löydettiin, ja se oli jälleen samoissa maisemissa. Samaa reittiä saatiin se taas ajettua kilometrin-kahden päähän sinne pellolle minne edelliselläkin kerralla. Siellä Mari ja Roihu aloittivat lehmänväsytystaktiikan, joka toimi uskomattoman hienosti. Aina kun lehmä yritti lähteä kiitämään karkuun, Roihu kävi sen pysäyttämässä. Lopulta lehmä oli sen verran rauhallinen (väsynyt) ja pimeyskin jo laskeutui, että päätettiin mennä isommalla porukalla (minä, Orm, lehmän omistaja ja yksi apuhenkilö) lehmää ohjaamaan. Saatiin se lopulta auton, ihmisvoiman ja Roihun avulla tien yli toiselle pellolle. Sieltä se saatiin Roihun ja mopon avulla ajettua taas seuraavalle pellolle ja sieltä mopon avulla kotipihalle, mistä se saatiin ohjattua navettaan. Lopulta yli kaksi viikkoa karkuteillä ollut, ihmisistä piittaamaton kaveri saatiin siis takaisin kotiin :).
Vikoilla pelloilla oli jo niin pimeää, ettei koiraa oikein pystynyt lähettämään lehmää hakemaan, kun ei yhtään nähnyt lehmää eikä koiraa. Mopon ja sen valojen avulla onneksi saatiin lehmä oikeaan suuntaan.
Vaikka viimeinen osuus hoituikin mopon avulla, ei lehmää olisi saatu oikeaan paikkaan ilman Maria ja Roihua. Pelto jossa Roihu sitä pysäytteli, oli sen verran töppyräistä joenvarsikosteikkoa, ettei siellä mopolla ajeltu.
Oli uskomattoman hienoa seurata Roihun työskentelyä. Olen erittäin ylpeä siitä, että koirallani on moinen veli. Ja missäs se Orm sitten oli? Hävisi pimeydessä jonnekin useampaan otteeseen, pyöri lehmänkakassa ja lopulta katosi kokonaan. Se oli sitä mieltä, että työaika päättyi jo, ja se oli palannut takaisin parin kilometrin päässä olleelle autolleni :). En kyllä ole yhtään pettynyt Ormiinkaan, sillä jos heti eka haku ei olisi päättynyt niin voimakkaaseen lehmän vastarintaan, se olisi voinut toimia paljon paremminkin. Eikä se kuitenkaan menettänyt kiinnostusta lehmään, vaan poispäinajoon oli intoa ja se sujuikin hyvin.
Olipahan kokemus, josta kertyi lukuisia kävelykilometrejä, yksi väsynyt (ja likainen) bordercollie, paljon ylpeyttä Roihun työskentelystä sekä tietenkin paljon iloa siitä, että karkulainen ei enää juoksentele metsässä yksinään.
]]>Saatiin Ormin kanssa tosi hyvää treeniä taas hieman erilaisilla lampailla (eivät juurikaan olleet ihmisen luo tulossa ja liikkuivat aika liukkaasti). Mentiin toiselle portille asti poispäinajona. Eka portti ohitettiin niukasti, koska lampaat pääsivät liian pitkälle enkä enää saanut niitä oikealle linjalle. Toinen portti mentiin vielä poispäinajona, sitten siirryttiin lyhyeksi hetkeksi peruskuljetukseen kunnes taas kujan läpi poispäinajona. Sen jälkeen peruskuljetuksena loppuun saakka. Orm toimi aivan uskomattoman hienosti, ei kyllä pysty sen toimista mitään negatiivista sanomaan. Ihana pieni paimenpoika! :) Minun toiminnassani on vielä hiomista, sillä ihan en pysynyt niin rauhallisena kuin olisin halunnut, muutaman kohdan radasta olisin voinut tehdä huolellisemmin - ja mikä pahinta - unohdin aivan täysin kehua Ormia hienosta työstä radan aikana. Se olisi kyllä radan aikana muutamat kehusanat ansainnut, kun poispäinajokin sujui oikein mallikkaasti. Tehtiin rata lopulta sen verran hyvin, että voitettiin 11 koirakon aloittelevien koirien luokka.
Ormin veli Roihu loisti kokeessa myös, sillä Mari ja Roihu jatkoivat mallikasta paimennusta ja ottivat parhaat pisteet jo kilpailleiden luokassa. Hienot veljekset! Marille kiitos Ormin kuvauksesta.
Kuvia toissaviikon paimennuksista sekä tämän päivän kisoista
]]>Ennen lampaiden lastausta veljekset Orm ja Roihu pääsivät toviksi paimentamaan. Tällä kertaa meillä oli lyhyt kuja, jota pitkin piti lampaita saada kuljetettua, sitten oli kierrettävä tolppa ja tietenkin kaikki päättyi häkitykseen. Orm osasi hienosti hakea lampaat minulle, vaikka Roihu ja Mari olivatkin pitämässä niitä paikoillaan. Ei yrittänyt viedä niitä Marille eikä hämääntynyt Roihun läsnäolosta :).
Orm toimi ihan hyvin, mutta kyllähän sen huomaa, että paljon on vielä treenattavaa meillä molemmilla.
Maanantaina muuten mittailin hallilla Hirmuista. Aluksi tuntui että se on tosi tosi mini-medien rajalla, mutta kun sen sitten mittasi niin, että laski mitan aina sen sään päälle ja mittasi tikun pituuden, niin kyllä se selkeästi jäi miniksi. Toivottavasti tuomaritkin saavat samat mittaustulokset :).
]]>Eilen treenasin sitten Raivon sijaan Ormin kanssa. Olin oikein tyytyväinen Ormiin, ja vaikka väsy alkoikin vähän lopussa painaa, se jaksoi kuitenkin tsempata loppuun asti. Keppien pujottelu seinää kohti aiheutti monelle muulle ongelmia, mutta meillä se sujui kerta toisensa jälkeen oikein hyvin. Vähän turhaan ohjaan sitä kyllä ihan kuin jotain pikkukoiraa. Pitäisi kai vähitellen opetella maksikoiraohjausta ;). Radalla oli pätkä, jossa piti tehdä kaksi takaaleikkausta putkeen. Eihän ne ensin onnistuneet, mutta kun saatiin Niinulta hyvät ohjeet, niin eipä niissä lopulta ollut mitään ongelmia. Mutta Orpula oli siis oikein hyvä, tästä on hyvä jatkaa :).
Ennen agitreenejä käytiin myös pikaisesti paimentamassa. Siinäkin olin oikein tyytyväinen Ormiin. Treenattiin poispäinajoa, mikä sujui jopa molemmilta puolilta ja ajoittain jo niin, että olin kunnolla perässä. Kyllä me se varmasti vielä joskus opitaan.
Olen nauhoitellut koirien tekemisiä työpäivien ajan. Ihan hyvä että nauhoittelen, sillä selvisi, että Ormilla on ilmeisesti vähän turhan paljon asiaa työpäivien ajan aitaukseen majoittuvalle Raivolle. Siirsin Raivon aitauksen makuuhuoneeseen koiraportin taakse, ja Ormilla ei enää ole niin kiihkeästi asiaa. Eilen metelöintiä oli työpäiväni ja -matkojeni aikana ollut 8 minuuttia. Siitä suuri osa koostui siitä, että Hirmuinen tai Tiri haukahti silloin tällöin (1-2 krt/minuutissa). Välillä oli tosin useita tunteja hiljaista. Mitään jatkuvaa haukuntaa ne eivät onneksi pidä, sillä yhtäjaksoista haukuntaa ei ollut kuin 33 s ajan silloin, kun kuulivat minun tulevan autolla pihaan.
Tänä aamuna paloi käämit koiriin taas totaalisesti. Minkä helkkarin takia siitä ovesta on pakko lähteä niin kovalla vauhdilla silloin, kun ne kuvittelevat että ollaan lähdössä lenkille?? Aamupissallemeno sujuu ihan rauhassa, mutta kun tulee aamun toinen ulkoilukerta (=lenkillelähtö), niin maltista ei ole tietoakaan. Pakko ottaa taas raippa ovenpieleen (ei, en paukuttele sillä koiria vaan ovenpieliä) ja kenties laittaa ainakin osa koirista myös hihnoihin. Ei ihmekään että niillä on aina paikat jumissa, kun kylmiltään lähtevät ovensuusta pikakiitoon.
]]>